Puhun hyvin harvoille ihmisille siitä, että olisin masentunut. Jotenkin ajattelen asian niin, että jos siitä hirveästi puhun, se ajatus saattaa lähteä ruokkimaan omaa käyttäytymistä tai ajatusmaailmaa. Näin olen sivusta seurannut joidenkin lähellä olevien ihmisten käyttäytymistä taannoin. En oikeastaan tiedä, että onko se puhumattomuus hyvä vai huono asia. Ei sillä, ettenkö olisi aiheesta puhunut - hyvinkin paljon, mutta en valtaosalle. Mun on vaan hirveän vaikea myöntää, että oikeasti oon ollut masentunut ja tämä toipumisaika vaatii edelleenkin, pitkän ajan jälkeen, veronsa. Edelleenkään en tiedä, johtuuko ajoittainen alavire kilpirauhasen vajaatoiminnasta. En myöskään tiedä onko sillä väliä - ei se syy kokemaani olotilaa muuta. 

Mitä ne olot tarkoittaa mun kohdalla käytännössä? Alavireisyyttä, heikentynyttä aloitekykyä, taipumista negatiivisiin ajatuksiin ja ajoittaiseen synkkyyteen, surumielisyyttä, itkuisuutta, aikaansaamattomuutta, univaikeuksia, arvottomuuden tunteita ja fiiliksiä siitä, että kukaan ei välitä. Ei hätää, tietoisuuden tasolla tiedän, että kyllä välittää, eikä nämä tunteet ole jatkuvia. 

Olen tehnyt aika paljon töitä oman oloni parantamiseksi ja onnistumisia on paljon. Vuosi sitten oli hyvin vaikea innostua yhtään mistään, nyt innostumisen tunteita on hyvinkin usein. Nyt vasta hahmotan, kuinka synkillä vesillä vuosi sitten seilasin. Ystävyyssuhteet on muuttuneet, vahvistuneet tai heikentyneet. Olen onnellinen siitä, että elämässäni on paljon ihmisiä, jotka soittavat uudelleen, jos en vastaa, viestittävät, vaikka minä olenkin ollut aika huono yhteydenpidossa pitkän ajan. Yksi ystävyyssuhde hälventymässä, ehkä niin olisi käynyt joka tapauksessa. Ehkä yksi syy, miksi en tykkää tästä aiheesta puhua valtaosalle, on se, että haluan, että ihmiset ovat kanssani tekemisissä minun takiani - ei velvollisuuden tunteesta masentunutta kohtaan. Jotenkin olen jatkuvasti herkillä sen suhteen, välittääkö joku ihminen minusta oikeasti, se on aika ärsyttävää.

Jotenkin halusin palata tänne blogiin, en oikeastaan tiedä miksi. Minulla on paljon kiireitä työn ja opiskelun kanssa - ja tiedostan, että voimat eivät ole entisellään. Ne on parantuneet ties kuinka paljon viime vuodesta, mutta täysissä voimissa en ole. Tiedostan, että nyt on se aika, jolloin en saa kadottaa yhteyttä itseeni. Tänne kirjoittaminen voisi olla nyt hyvä asia, että joudun miettimään ja tiedostamaan näitä asioita oman jakasamisen kannalta. Jos jotain olen oppinut, niin sen että yhteyttä itseensä ei kannata kadottaa. Meditointi ja syksyllä aloitettu taiji auttavat itseäni ylläpitämään sitä. Tiedostan olevani nyt alttiimpi stressille, kuin ns. normitilassa. Tiedostan merkkejä ja tiedostan, että niitä on hyvä tarkkailla. Joten täällä ollaan. Myös sitä positiivisuutta vois olla aiheellista ylläpitää tätä kautta.