Aukaise sun silmät ja sytytä valo keskelle pimeää

Mun iltateessa (vai pitäsikö sanoa yöteessä) on sitaatti;
One who wants to always stay happy has to chnange often.


Ehkä se on niin. Ja klisee, mutta totta; mistäpäs sitä tietäisi miltä onnellisuus tuntuu, ellei olisi välillä onneton.

Minulla on hyvä fiilis. Olen viettänyt ns. välivuoden koulusta. Vaikka viittä vaille valmis olenkin. Viime viikolla kävin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa siellä. Jotenkin ahdisti. Mutta sitten kaikki meni paremmin kuin hyvin! Olin unohtanut, että en ole yksin kaikkien kouluun liittyvien asioiden kanssa vaan että sieltä saa apua ja tukea ja neuvoja jajaja. Kun yhtäkkiä niitä sain, kaikki tuntui sujuvan.

Nyt kun voimat on olleet lopussa, en ole jaksanut innostua mistään alaani liittyvästä. Into katosi ja harkitsin jo vakavissani alan vaihtoa, vaikka mikään muukaan ala ei tuntunut sen paremmalta vaihtoehdolta. Nyt olen löytänyt innostuksen, ainakin osittain, ja muistan taas millainen olen parhaimmillani. Pelottaa, että innostus katoaa.

Keskustelin viime viikolla opinnäytetyöni ohjaajan kanssa puhelimessa. Sanoin, että en aio ottaa liikaa hommia nyt (alunperin oli ollut puhetta että aloitan kirjoitustyön syksyllä, mutta itse ehdotin että voisin hiljakseen aloitella sitä jo kesällä). Kerroin, että minulla on toukokuussa harjoittelu ja että aion kahdeksan tunnin työpäivien jälkeen vaihtaa vapaalle. (Minun pitää oikeasti harjoitella sitä). "Kyllä minäkin olen kirjoittanut väitöskirjan ja käynyt töissä samaan aikaan, voit sinäkin tehdä harjoittelun ja lukea lähdemateriaalia ja kirjoittaa samaan aikaan". ...Aivoissa räjähti tuon kommentin jälkeen. En halua, sanoin. Haluan että minulla on muutakin elämää. Sanomattakin selvää, että hän paheksui päätöstäni.

Tuo on tyypillinen esimerkki tämän päivän meiningistä. En kestä sitä, että kaikkien pitäisi tehdä koko ajan lisää ja lisää ja lisää, kunnes on niin loppu että ei enää jaksa mitään. On hyvin halveksuttavaa, jos kieltäytyy ylimääräisistä hommista vedoten vapaa-aikaan. Eikö ennemminkin pitäisi olla ihailtavaa, että tietää oman jaksamisensa ja vetää rajat siihen. Onhan sitä ties kuinka paljon tutkimuksia siitä, että ihminen on tehokkaimmillaan levänneenä. Tekisi mieli kirjoittaa muutama sana tälle henkilölle, mutta taitaa olla parempi että en. Hän jää itse ensi vuonna vuorotteluvapaalle ja ohjaava opettajani vaihtuu. Hyvä niin. Voin hyvin kuvitella, miten hänen kommentistaan voisi jollekin tulla syyllinen olo, joka pakottaisi tekemään enemmän ja enemmän. Onneksi se ei päde minuun.

Puhelusta huolimatta olen erittäin innoissani aiheestani. Olen hankkinut lähdekirjallisuutta ja minusta on ihanaa pitkästä aikaa paneutua asiatekstiin ja pähkäillä ja pohtia asioita. Tai no, olenhan sitä tässä tehnyt vuoden mittaan muutenkin, mutta tämä on nyt eri asia. Ehkä joskus kerron tiivistetysti viime vuodesta, vaikka se ei sinänsä ole oleellista enää.

Nyt tuo rauhoittava iltatee taitaa oikeasti väsyttää, ei nimittäin ajatus kulje. Se on ainoastaan oikein tähän aikaan illasta :)

Tässä hetkessä elämäsi sun

Tuossa taannoin mietin onnellisuutta. Lähinnä sitä, että onko ihminen onnellisempi, mitä vähemmän hän miettii asioita. Muutaman viikon kuluttua tästä Helsingin Sanomat julkaisi uutisen joka alkaa lauseella tyhmyys voi olla myös siunaus.. Uskon että se voi olla. Virpi Salmi ilmaisi jälleen kantansa napakasti aiheen tiimoilta kolumnissaan. 


Enkä tässä nyt väitä itseäni jotenkin erityisen älykkääksi. Mutta uskon vakaasti että mitä vähemmän asioilla päätään vaivaa, sitä onnellisempi on. Kun tiedostaa liikaa asioita, tulee onnettomaksi. Ainakin minä tulen. Välillä pidän itseni uutispimennossa, joskus niistä tulee niin paha mieli. Välillä tulee paha olo ihmisten ajattelemattomuudesta, röyhkeydestä ja siitä voimattomuuden tunteesta että ei voi tehdä tietyille asioille mitään. 


Useimmiten päässäni liikkuu ihan monta ajatusta, täytyy tehdä sitä ja tätä ja sekin asia pitää hoitaa. Jotkut kutsuu sitä stressiksi. Minä kutsun sitä onnettomuudeksi. Tätä tilannetta voi koittaa hallita, ajoittain siinä onnistunkin. 

"Onnellisuus on psykologi David Myersin mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on hyvää. Psykoanalyysin perustajan Sigmund Freudin mukaan rakkaus ja työ ovat tärkeimmät onnen lähteet. Useiden tutkijoiden mukaan ihmisen persoonallisuudella on geneettinen perustansa, ja sellaiset luonteenpiirteet kuin hyvä itsetunto, optimistisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus ovat omiaan lisäämään onnellisuutta".

Filosofi Demokritos arvioi sen olevan onnellinen, joka ei sure sitä mikä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.


Platon määritteli onnellisuuden hyvän saavuttamiseksi pysyvästi. Onnellisuus on Platonilla tavallaan rakkauden jatke. Rakkaus on kaipuuta hyvään, joka puuttuu. Rakkauden kohdetta ei voi tämän määritelmän mukaan saavuttaa, mutta onnellisuus on lopulta muoto johon rakkaus voi johtaa.


Aristoteles oli sitä mieltä että onnellisuus on elämän päämäärä, ja niin kauan kuin yksilö pyrkii hyvyyteen, hyvät teot seuraavat itsestään tästä kamppailusta, tehden yksilöstä hyveellisen ja siten onnellisen. 




En myöskään ole onneton, paitsi ajoittain. En usko että kukaan on koko ajan onnellinen. Enimmäkseen olen levoton. Uskon vakaasti että olisin paljon onnellisempi jos voisin ajatella vähemmän. Tai että mitä vähemmän asioita tiedostaisin, sitä paremmin pystyisin nauttia. Ja kyllä, jos suhteutan asioita vaikka miettimällä että viisi miljoona lasta kuolee vuosittain ripuliin, saa omat ongelmat eri mittasuhteet. Mutta nyt kyse ei ole suhteuttamisesta tai muiden asioden vertailusta vaan yksilön kokemasta onnellisuuden tunteesta. Esimerkiksi en minä tule onnellisemmaksi vertaamalla elämääni niiden viiden miljoonan ripulin takia kuolevaan lapseen, päinvastoin. Se on hyvin kamalaa, enkä voi nauttia enempää omasta elämästäni tuon tiedon kanssa, vaikka tiedostankin että minulla on paremmat lähtökohdat terveelliseen elämään.


FB:ssä kiersi viime viikolla linkki kymmenen uutisten loppukevennyksestä. Videolla piirrettyyn ponisarjaan hurahtaneet aikuiset kertovat harrastuksestaan, ponituksesta, ja esittelevät keräämiään leluja. Tämän piti kai olla hauskaa, koska se oli loppukevennys ja ystävieni linkkien kommenteista päätellen video herätti huvittuneisuutta. Minua ei naurattanut. Tuli ihan saakelin hämmentynyt olo, koska todennäköisesti nuo ponittajat - joille nauretaan - ovat helvetin paljon onnellisempia kuin minä. Tyytymättömyys, aikamme suurin synti?


Tämä teksti ei nyt taida olla kovin eheä, johtunee sunnuntaifiiliksestä. Ehkä palaan vielä aiheen tiimoilta, nyt en jaksa ajatella enempää ja nautin tästä aivottomasta mielentilasta! 
Googlasin miten tulla onnelliseksi. Tässä kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa (joissa itseasiassa molemmissa on omat hyvät pointtinsa).


http://www.kimallus.fi/?page=0308911&id=5776352

http://www.businesshealers.fi/2010/01/28/onnellisen-elaman-osatekijat/

Ei onni tule etsien, se saapuu eläen.

Olen miettinyt että informoisin tästä blogista julkisesti ihmisille jotka tuntevat minut. Tai tietylle osalle ihmisiä. Miksi edes kirjoitan tätä piilossa? Toisaalta ajatus siitä, että saan kirjoittaa rauhassa siitä miltä tuntuu, on tuntunut hyvältä. En halua alkaa sensuroimaan itseäni. Toisaalta on myös hankala jakaa sitä, että energiat on olleet vähissä. Ehkä pelkään että moni tuttava ei ymmärtäisi. Toisaalta se on ihan ymmärrettävää viime vuoden jälkeen. Eikä ne enää ole niin lopussa. Aika tehokkaasti kumosin tässä oman ajatukseni uudella.
Ajatus ajatusten jakamisesta läheisille houkuttelee, mutta se että paljastuisiko sitä kautta liikaa puolitutuille arveluttaa. Toisaalta eivät nämä mitään NIIN henkilökohtaisia juttuja ole. Mutta ehkä haluan pitää sen oven auki? Toisaalta myös avata uuden.
Jään miettimään.

Olen saanut ihan mielettömästi energiaa eräästä työkuviosta, uusi ovi on avautumassa. Energia on tarttunut siinä sivussa muihinkin juttuihin. Välillä huomaan että on hirvittävän vaikeaa keskittyä asioihin, mieleen tunkee liian monta ajatusta ja fiilis on kaukana rauhasta. Innostuessani olen hyvin tehokas, mutta ajan itseni todella stressaantuneeseen modeen. Tätä täytyy palata vielä pohtimaan, että miten välttäisin moiset tilanteet.

Olin taannoin leikkauksessa sairaalassa ja kahden viikon liikuntakielto on vahingossa jäänyt päälle. Ehkä tämä puolitoista kuukautta alkaa riittämään sen saralta. Lupaan hakea lisää energiaa lenkiltä viimeistään ensi viikolla.

Lisäksi unirytmini kääntyivät pääsiäisen aikana taas siihen mihin ne niin helposti sujahtavat. Illalla valvomista ja nukkumista myöhään. Rakastan iltoja ja öitä, mutta niin myös aamuja. Miksi en voi saada molempia?

Joka luukulla aina sama laulu onko rahaa, kysyn voisko täällä rakkautta saada ja pois saman antaa.

Pirkanmaalla tuli eilen lunta ja kunnolla. Facebook täyttyi statuksista jotka oikein huokuivat vitutusta. Ystäväni pihassa oli surullinen näky; narsissit nätisti laitettuna parvekkeella, keskellä lunta ja ihan lumisena, niistä roikkui jääpuikkoja.

Aamupäivällä kotoa lähtiessäni (hiukset suorana) vastaan tuli vihaisen näköinen teinityttö joka oli laittanut oikein kunnon paksut rajaukset, toinen puoli valui jo poskella. Kotiin palatessani sama tyttö tuli vastaan, meikit olivat lähteneet kokonaan. Ja omat hiukseni olivat ihan kiharalla. Myräkkä teki tuhonsa :)

Tarvoin toiselta puolilta keskustaa kotiini, vaikka olisi tehnyt mieli ottaa bussi. Pyrytti suoraan päin kasvoja ja oli kaikki ainekset vitutukseen. Minua ei kuitenkaan ärsyttänyt. Mielessäni käväisi ajatus, että mikä nyt on vialla. Kuulun siihen ryhmään, joiden mielestä talvi ei ole kiva edes kerran vuodessa, saati sitten tällaisten comebackien muodossa. Minua ei kuitenkaan ärsyttänyt ja tästä tuli entistä parempi mieli!!

Minulla aloitettiin tuossa vajaa kuukausi sitten Thyroxin kilpirauhasen vajaatoimintaan. Toi vajaatoiminta saattaa aiheuttaa masennuksen kaltaisia oireita, ehkäpä se lääke on oikeasti alkanut hiljakseen toimia? Niin tai näin, tänään paistaa aurinko eikä pyrytä. Toki lunta on ihan sairaasti edelleen.

Olin päivän päätteeksi hyvän ystäväni kanssa kirpparilla ja löysin hauskan laukun ja kivat kengät (eurolla!!). Emmin ostoksia hieman, mutta onneksi hankin ne. Mulla ja tuolla laukulla tulee kiva kesä. Meidän yhteinen matka alkoikin heti hyvin myyjän kehuessa sitä pirtsakaksi!

Tämä kuva on muuten oikeasti eiliseltä.

Kel onni on, se onnen..

Olen pohtinut viime päivinä iloa ja etenkin sen näyttämistä. Tätä asiaa on pohdittu monessa paikassa moneen otteeseen, mutta ehkä sekin kertoo aiheen tärkeydestä. Miksi niin moni ihminen (suomalainen?) pidättelee iloaan? Tiedättekö, onnistumisista ei pidetä liian kovaa meteliä, muuten on kerskuja. Kel onni on, se onnen kätkeköön sanonnan keksijä on varmasti suomalainen ja tavallaan en ymmärrä tuota sanontaa.

Olen puhelias ja innostun helposti asioista. Tiettyä ihmistyyppiä ärsyttää se ja ärsytys on helppo aistia. Välillä käyttäydyn tällaisessa seurassa hillitymmin, koska tuntuu että minua ei hyväksytä sellaisena kun olen. Jos puhuu ja nauraa paljon, on näiden ihmisten mielestä rasittava tyhjäpää bimbo - tai ainakin näin minä olen käsittänyt. Okei, minua ei niin paljoa hetkauta muiden mielipiteet, mutta välillä on helpompi olla hiljaa kun tuntea itsensä ulkopuoliseksi sen takia että ei jaksa jurottaa kuten joidenkin mielestä kuuluisi. Nyt riittää!

Olen monesti tuntenut oloni ulkopuoliseksi kuunnellessani "no en minä ole sellainen" selityksiä siitä miksi asioita ei voi iloita ääneen tai juhlia. Tunnen itseni edelleen ulkopuoliseksi, koska en jaksa jurottaa tai koska puhun paljon. Vaikka se on ainoastaan kohteliasta ja kuuluu mielestäni käytöstapoihin. Minulle on vitsailtu, että nyt kuluneen puolen vuoden aikana, kun energiat on olleet vähissä, olen laskeutunut sille normaalille tasolle. Nyt kun energiat ovat alkaneet palailemaan, olen huomannut tietyissä tilanteissa joutuvani hidastamaan itseäni. Koska huomaan että ihmisiä ärsyttää. Näin ei tietenkään tapahdu läheisten ihmisten seurassa. Minua ei ärsytä jurotus, jokainen reagoikoon kuten reagoi. Mutta minua ärsyttää se, että jurottajat yrittävät estää muiden riemun! 

Miksi asioista ei osata iloita ääneen? Kaikki pitäisi pitää niin hiljaa sisällä, ettei vain kukaan huomaa. Korkeintaan lähipiirin seurassa voi vähän riemuita. 

Kel onni on, se onnen näyttäköön!