Let the skyfall

Heräsin viikko sitten lauantain ja sunnuntain välisenä yönä siihen, että tukehdun. On tapahtunut niin paljon asioita, hyviä ja huonoja, että vähemmästäkin happi loppuu.

Olen viimeisen vuoden ajan yrittänyt vakauttaa elämääni, luoda tasaisuudella turvallisuuden tunnetta. Minulla on ollut tarve selvittää, ketkä ihmiset oikeasti ovat elämässäni, kenen olemassaoloon voin luottaa. Turvattomuus on kamala asia tässä kamalassa maailmassa.

Ennen kaikkea ja ensisijaisesti olen kuitenkin opetellut seisomaan omilla jaloillani. Pyrkinyt löytämään tasapainon. Silloin kun toinen jalka horjahtaa, voi tasapainon silti säilyttää, jos toinen jalka on tukevasti maassa kiinni. Kehenkään toiseen nojaamalla ei voi pysyä pystyssä, mutta tasapainoin löytäminen on huomattavasti helpompaa, jos tietää, että elämässä on ihmisiä, joihin voi luottaa.

Eli paljon asioita on tapahtunut. Miten sen kaiken kiireen keskellä voisi säilyttää tasapainon, säilyttää yhteyden itseensä. Että se ei katoaisi. Vaikka moni kiireen aiheuttavista asioista onkin pelkästään mieluisia, ei ne pysy sellaisina kauaa, jos kiirettä on liikaa.

Olin ja olen tämän viikon sairauslomalla. Työuupumus ja unettomuus lukee siinä paperissa. Ei ole helppoa aina, vaikka kuinka kivaa olisikin. Silti tiedän, että jalkani ovat tukevammin maassa, kuin aikoihin.

Puhun hyvin harvoille ihmisille siitä, että olisin masentunut. Jotenkin ajattelen asian niin, että jos siitä hirveästi puhun, se ajatus saattaa lähteä ruokkimaan omaa käyttäytymistä tai ajatusmaailmaa. Näin olen sivusta seurannut joidenkin lähellä olevien ihmisten käyttäytymistä taannoin. En oikeastaan tiedä, että onko se puhumattomuus hyvä vai huono asia. Ei sillä, ettenkö olisi aiheesta puhunut - hyvinkin paljon, mutta en valtaosalle. Mun on vaan hirveän vaikea myöntää, että oikeasti oon ollut masentunut ja tämä toipumisaika vaatii edelleenkin, pitkän ajan jälkeen, veronsa. Edelleenkään en tiedä, johtuuko ajoittainen alavire kilpirauhasen vajaatoiminnasta. En myöskään tiedä onko sillä väliä - ei se syy kokemaani olotilaa muuta. 

Mitä ne olot tarkoittaa mun kohdalla käytännössä? Alavireisyyttä, heikentynyttä aloitekykyä, taipumista negatiivisiin ajatuksiin ja ajoittaiseen synkkyyteen, surumielisyyttä, itkuisuutta, aikaansaamattomuutta, univaikeuksia, arvottomuuden tunteita ja fiiliksiä siitä, että kukaan ei välitä. Ei hätää, tietoisuuden tasolla tiedän, että kyllä välittää, eikä nämä tunteet ole jatkuvia. 

Olen tehnyt aika paljon töitä oman oloni parantamiseksi ja onnistumisia on paljon. Vuosi sitten oli hyvin vaikea innostua yhtään mistään, nyt innostumisen tunteita on hyvinkin usein. Nyt vasta hahmotan, kuinka synkillä vesillä vuosi sitten seilasin. Ystävyyssuhteet on muuttuneet, vahvistuneet tai heikentyneet. Olen onnellinen siitä, että elämässäni on paljon ihmisiä, jotka soittavat uudelleen, jos en vastaa, viestittävät, vaikka minä olenkin ollut aika huono yhteydenpidossa pitkän ajan. Yksi ystävyyssuhde hälventymässä, ehkä niin olisi käynyt joka tapauksessa. Ehkä yksi syy, miksi en tykkää tästä aiheesta puhua valtaosalle, on se, että haluan, että ihmiset ovat kanssani tekemisissä minun takiani - ei velvollisuuden tunteesta masentunutta kohtaan. Jotenkin olen jatkuvasti herkillä sen suhteen, välittääkö joku ihminen minusta oikeasti, se on aika ärsyttävää.

Jotenkin halusin palata tänne blogiin, en oikeastaan tiedä miksi. Minulla on paljon kiireitä työn ja opiskelun kanssa - ja tiedostan, että voimat eivät ole entisellään. Ne on parantuneet ties kuinka paljon viime vuodesta, mutta täysissä voimissa en ole. Tiedostan, että nyt on se aika, jolloin en saa kadottaa yhteyttä itseeni. Tänne kirjoittaminen voisi olla nyt hyvä asia, että joudun miettimään ja tiedostamaan näitä asioita oman jakasamisen kannalta. Jos jotain olen oppinut, niin sen että yhteyttä itseensä ei kannata kadottaa. Meditointi ja syksyllä aloitettu taiji auttavat itseäni ylläpitämään sitä. Tiedostan olevani nyt alttiimpi stressille, kuin ns. normitilassa. Tiedostan merkkejä ja tiedostan, että niitä on hyvä tarkkailla. Joten täällä ollaan. Myös sitä positiivisuutta vois olla aiheellista ylläpitää tätä kautta. 

Meinasin alkuun pahoitella sitä, että en ole kirjoittanut aikoihin. Mutta päätin, että ei minun tarvi olla siitä pahoillaan (vaikka vähän olenkin), koska alunperin tämä blogi on perustettu myös tuottamaan itselleni hyvää fiilistä. En halua, että tänne kirjoittaminen on pakkoa.

Viime kuukausi oli todella kiireinen. Huomasin, että voimani eivät vielä riitä työn lisäksi kovin paljoa muuhun. Kun innostun jostain projektista, se vie mennessään. Se on sekä hyvä että huono puoli minussa. Minun työjuttujani ei voi tehdä, ellei ole 110% innostunut aiheesta, on ihanaa olla innostunut ja se on aina projektille hyvästä. Kääntöpuolena se verottaa vapaa-aikaa, etenkin kun jaksamiseni ei ole vielä normaalia. Kehitän jatkuvasti itsessäni pysähtymisen ja läsnäolon taitoa, sen eteen täytyy tehdä mielettömästi töitä. Taidan olla vasta reittini alussa sen suhteen. Uskon, että olen onnellisempi kun saavutan jonkinlaisen tasapainon kaikessa.

Luin eilen Neil Hardwickin Hullun lailla kirjan. Se meni nopeasti. Teoksessa Hardwick käsittelee masennustaan ja se jotenkin upposi aika syvälle. Ymmärsin, että minulla on vielä paljon työstettävää ajatusten kanssa. Niiden, joita en olisi jaksanut ajatella viime talven aikana.

On tässä paljon kivaakin ollut;
- Uusi lapsi lähipiirissä!
- Uusi ystävä
- Vanhojen ystävien tapaamisia
- Kirpparilöytö: Eurolla (!) Hanna Sarenin Nansolle suunnittelemat ihanat siniset avokkaat (erittäin hyvässä kunnossa).
- Se innostava projekti
- Naurukohtaus aurinkoisena perjantaina viime viikolla, kun kesän ekaa jätskiä nautittaessa törmättiin omalaatuiseen performanssiin (jonka ei ollut kai tarkoitus olla komedia..).
- Onkireissu äidin kanssa! (Olisin halunnut onkia ilman matoa, mutta äiti viritti mulle sen, heitin omani rantakaislikkoon ja lähinnä pitelin muodon vuoksi onkea nauttiessani yleisestä tunnelmasta.. Kunnes minulla söi kala, jonka johdosta kohta 30-vee minä huusi hysteerisenä; ÄITI AUTA MULLA ON KALA, TEE JOTAIN, HYI VITT*", ja jotain sen suuntaista. Tunsin vavassa kalan kouristukset kun se kitui (ei se aiemmin ole mua yököttänyt, tosin viime kerrasta on aikaa) ja se ei ollut kivaa mun sisällä heränneen eläinten ystävän mielestä. Tilanteesta selvittiin hengissä (myös kala) ja jälkikäteen (pienellä varauksella) huvittaa koko juttu.
- Ulkoilma ja monet hyvät lenkit (nyt on munkitkin syöty pyynikillä).
- PMMP:n uusi levy!

Olen muuten päättänyt alkaa kirjoittamaan blogia MINUNA, ei anonyymisti. Linkitän sen sitten tänne, kun sen aika on. Nähtäväksi jää, jatkanko tätä vielä rinnalla.

Ihania kesäpäiviä kaikille <3

http://www.youtube.com/watch?v=veRanCpnQ-4&feature=relmfu

Me ollaan vihdoin oikealla tiellä

Ihan parasta tutustua pitkästä aikaa uuteen ihmiseen, jonka seurassa on heti kotoisa olo. Olen se tyyppi joka tutustuu helposti muihin ihmisiin ja jonka kanssa on helppo tulla toimeen. Jos siis sille päälle satun, hieron uusia tuttavuuksia harvase päivä. On kuitenkin eri juttu kiinnostaako minua todella ystävystyä sen toisen ihmisen kanssa.
Eikä nyt siis vähätellä tuttavia tai kavereita. Niiden arvoa monesti aliarvioidaan ja olen itsekin varmasti sortunut joskus siihen. Pohjimmiltaan tarvitsen myös niitä tuttavia paljon. Ja niiden olemassaolo on äärimmäisen tärkeää.
Minulla on paljon hyviä ystäviä ja vahvoja ystävyyssuhteita, jotka on syntyneet vuosien saatossa. Niitä on tullut lisää tasaiseen tahtiin, mutta en muista koska olisin viimeksi tavannut ihmisen josta olisin tiennyt heti, että tuosta tulee minun ystäväni. Niitä on ollut useita ja se fiilis on aina pitänyt paikkaansa. Nyt pitkästä aikaa koen sen fiiliksen.
Ehkä minusta meinasi tämän vuoden aikana tulla niin skeptinen ihminen, että aloin jo menettämään uskoa ihmisiin ja ihmisten hyvyyteen. (En tosin jo tuntemiini ihmisiin, mutta uusiin). Nyt on oikeasti hyvä fiilis huomata suhtautuvansa sillä minulle normaalilla positiivisella tavalla ihmisiin pikkuhiljaa. Ja vielä parempi fiilis, kun voi pitkästä aikaa tajuta astuneensa ensiaskeleen uuden ystväyyden polulla.

http://www.youtube.com/watch?v=qq9k5yNTi6g

Hey man, now you're really living!

On ollut paljon mukavia asioita. Mun heikkoutena on ajankäyttö; tuntuu että päivät loppuu kesken ja sitten saatan valvoa ja sitten taas väsyttää. Nyt kun tuntee hyvää fiilistä niin monesta asiasta, on hankala rauhoittua esim. nukkumaan. Lupaan harjoitella tätä.

Lueskelin tässä Hesarin kolumnin;

Mitä ajattelin tänään: Tapan kaikki

Siihen liipaten; onko nykyään aikuisten ihmisten ajatusten ilmaisu köyhää? Kuten "tuksu vois tappaa ittensä" ja vastaavan tyyliset kommentit on aika normaalia kielenkäyttöä nykyään. Kaikkea vihataan ja napakan kärkkäät kommentit on ihailtavia tai hyvää huumoria. Kulttuurissa opitaan tapoja reagoida asioihin ja ilmeisesti Suomessa reagoidaan nykyään vihalla ja esim. taas Vietnamissa hymyllä. Kumpikaan näistä reaktoista ei yleensä ole aito, mutta voi vaikuttaa yleiseen elämänasenteeseen. Siinä miettimistä.

Tässä vielä biisi jota oon taas kuunnellut viime päivinä hymy huulilla.

http://www.youtube.com/watch?v=0ud-pdJh8S8

Aukaise sun silmät ja sytytä valo keskelle pimeää

Mun iltateessa (vai pitäsikö sanoa yöteessä) on sitaatti;
One who wants to always stay happy has to chnange often.


Ehkä se on niin. Ja klisee, mutta totta; mistäpäs sitä tietäisi miltä onnellisuus tuntuu, ellei olisi välillä onneton.

Minulla on hyvä fiilis. Olen viettänyt ns. välivuoden koulusta. Vaikka viittä vaille valmis olenkin. Viime viikolla kävin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa siellä. Jotenkin ahdisti. Mutta sitten kaikki meni paremmin kuin hyvin! Olin unohtanut, että en ole yksin kaikkien kouluun liittyvien asioiden kanssa vaan että sieltä saa apua ja tukea ja neuvoja jajaja. Kun yhtäkkiä niitä sain, kaikki tuntui sujuvan.

Nyt kun voimat on olleet lopussa, en ole jaksanut innostua mistään alaani liittyvästä. Into katosi ja harkitsin jo vakavissani alan vaihtoa, vaikka mikään muukaan ala ei tuntunut sen paremmalta vaihtoehdolta. Nyt olen löytänyt innostuksen, ainakin osittain, ja muistan taas millainen olen parhaimmillani. Pelottaa, että innostus katoaa.

Keskustelin viime viikolla opinnäytetyöni ohjaajan kanssa puhelimessa. Sanoin, että en aio ottaa liikaa hommia nyt (alunperin oli ollut puhetta että aloitan kirjoitustyön syksyllä, mutta itse ehdotin että voisin hiljakseen aloitella sitä jo kesällä). Kerroin, että minulla on toukokuussa harjoittelu ja että aion kahdeksan tunnin työpäivien jälkeen vaihtaa vapaalle. (Minun pitää oikeasti harjoitella sitä). "Kyllä minäkin olen kirjoittanut väitöskirjan ja käynyt töissä samaan aikaan, voit sinäkin tehdä harjoittelun ja lukea lähdemateriaalia ja kirjoittaa samaan aikaan". ...Aivoissa räjähti tuon kommentin jälkeen. En halua, sanoin. Haluan että minulla on muutakin elämää. Sanomattakin selvää, että hän paheksui päätöstäni.

Tuo on tyypillinen esimerkki tämän päivän meiningistä. En kestä sitä, että kaikkien pitäisi tehdä koko ajan lisää ja lisää ja lisää, kunnes on niin loppu että ei enää jaksa mitään. On hyvin halveksuttavaa, jos kieltäytyy ylimääräisistä hommista vedoten vapaa-aikaan. Eikö ennemminkin pitäisi olla ihailtavaa, että tietää oman jaksamisensa ja vetää rajat siihen. Onhan sitä ties kuinka paljon tutkimuksia siitä, että ihminen on tehokkaimmillaan levänneenä. Tekisi mieli kirjoittaa muutama sana tälle henkilölle, mutta taitaa olla parempi että en. Hän jää itse ensi vuonna vuorotteluvapaalle ja ohjaava opettajani vaihtuu. Hyvä niin. Voin hyvin kuvitella, miten hänen kommentistaan voisi jollekin tulla syyllinen olo, joka pakottaisi tekemään enemmän ja enemmän. Onneksi se ei päde minuun.

Puhelusta huolimatta olen erittäin innoissani aiheestani. Olen hankkinut lähdekirjallisuutta ja minusta on ihanaa pitkästä aikaa paneutua asiatekstiin ja pähkäillä ja pohtia asioita. Tai no, olenhan sitä tässä tehnyt vuoden mittaan muutenkin, mutta tämä on nyt eri asia. Ehkä joskus kerron tiivistetysti viime vuodesta, vaikka se ei sinänsä ole oleellista enää.

Nyt tuo rauhoittava iltatee taitaa oikeasti väsyttää, ei nimittäin ajatus kulje. Se on ainoastaan oikein tähän aikaan illasta :)

Tässä hetkessä elämäsi sun

Tuossa taannoin mietin onnellisuutta. Lähinnä sitä, että onko ihminen onnellisempi, mitä vähemmän hän miettii asioita. Muutaman viikon kuluttua tästä Helsingin Sanomat julkaisi uutisen joka alkaa lauseella tyhmyys voi olla myös siunaus.. Uskon että se voi olla. Virpi Salmi ilmaisi jälleen kantansa napakasti aiheen tiimoilta kolumnissaan. 


Enkä tässä nyt väitä itseäni jotenkin erityisen älykkääksi. Mutta uskon vakaasti että mitä vähemmän asioilla päätään vaivaa, sitä onnellisempi on. Kun tiedostaa liikaa asioita, tulee onnettomaksi. Ainakin minä tulen. Välillä pidän itseni uutispimennossa, joskus niistä tulee niin paha mieli. Välillä tulee paha olo ihmisten ajattelemattomuudesta, röyhkeydestä ja siitä voimattomuuden tunteesta että ei voi tehdä tietyille asioille mitään. 


Useimmiten päässäni liikkuu ihan monta ajatusta, täytyy tehdä sitä ja tätä ja sekin asia pitää hoitaa. Jotkut kutsuu sitä stressiksi. Minä kutsun sitä onnettomuudeksi. Tätä tilannetta voi koittaa hallita, ajoittain siinä onnistunkin. 

"Onnellisuus on psykologi David Myersin mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on hyvää. Psykoanalyysin perustajan Sigmund Freudin mukaan rakkaus ja työ ovat tärkeimmät onnen lähteet. Useiden tutkijoiden mukaan ihmisen persoonallisuudella on geneettinen perustansa, ja sellaiset luonteenpiirteet kuin hyvä itsetunto, optimistisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus ovat omiaan lisäämään onnellisuutta".

Filosofi Demokritos arvioi sen olevan onnellinen, joka ei sure sitä mikä häneltä puuttuu, vaan iloitsee siitä mitä hänellä on.


Platon määritteli onnellisuuden hyvän saavuttamiseksi pysyvästi. Onnellisuus on Platonilla tavallaan rakkauden jatke. Rakkaus on kaipuuta hyvään, joka puuttuu. Rakkauden kohdetta ei voi tämän määritelmän mukaan saavuttaa, mutta onnellisuus on lopulta muoto johon rakkaus voi johtaa.


Aristoteles oli sitä mieltä että onnellisuus on elämän päämäärä, ja niin kauan kuin yksilö pyrkii hyvyyteen, hyvät teot seuraavat itsestään tästä kamppailusta, tehden yksilöstä hyveellisen ja siten onnellisen. 




En myöskään ole onneton, paitsi ajoittain. En usko että kukaan on koko ajan onnellinen. Enimmäkseen olen levoton. Uskon vakaasti että olisin paljon onnellisempi jos voisin ajatella vähemmän. Tai että mitä vähemmän asioita tiedostaisin, sitä paremmin pystyisin nauttia. Ja kyllä, jos suhteutan asioita vaikka miettimällä että viisi miljoona lasta kuolee vuosittain ripuliin, saa omat ongelmat eri mittasuhteet. Mutta nyt kyse ei ole suhteuttamisesta tai muiden asioden vertailusta vaan yksilön kokemasta onnellisuuden tunteesta. Esimerkiksi en minä tule onnellisemmaksi vertaamalla elämääni niiden viiden miljoonan ripulin takia kuolevaan lapseen, päinvastoin. Se on hyvin kamalaa, enkä voi nauttia enempää omasta elämästäni tuon tiedon kanssa, vaikka tiedostankin että minulla on paremmat lähtökohdat terveelliseen elämään.


FB:ssä kiersi viime viikolla linkki kymmenen uutisten loppukevennyksestä. Videolla piirrettyyn ponisarjaan hurahtaneet aikuiset kertovat harrastuksestaan, ponituksesta, ja esittelevät keräämiään leluja. Tämän piti kai olla hauskaa, koska se oli loppukevennys ja ystävieni linkkien kommenteista päätellen video herätti huvittuneisuutta. Minua ei naurattanut. Tuli ihan saakelin hämmentynyt olo, koska todennäköisesti nuo ponittajat - joille nauretaan - ovat helvetin paljon onnellisempia kuin minä. Tyytymättömyys, aikamme suurin synti?


Tämä teksti ei nyt taida olla kovin eheä, johtunee sunnuntaifiiliksestä. Ehkä palaan vielä aiheen tiimoilta, nyt en jaksa ajatella enempää ja nautin tästä aivottomasta mielentilasta! 
Googlasin miten tulla onnelliseksi. Tässä kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa (joissa itseasiassa molemmissa on omat hyvät pointtinsa).


http://www.kimallus.fi/?page=0308911&id=5776352

http://www.businesshealers.fi/2010/01/28/onnellisen-elaman-osatekijat/

Ei onni tule etsien, se saapuu eläen.

Olen miettinyt että informoisin tästä blogista julkisesti ihmisille jotka tuntevat minut. Tai tietylle osalle ihmisiä. Miksi edes kirjoitan tätä piilossa? Toisaalta ajatus siitä, että saan kirjoittaa rauhassa siitä miltä tuntuu, on tuntunut hyvältä. En halua alkaa sensuroimaan itseäni. Toisaalta on myös hankala jakaa sitä, että energiat on olleet vähissä. Ehkä pelkään että moni tuttava ei ymmärtäisi. Toisaalta se on ihan ymmärrettävää viime vuoden jälkeen. Eikä ne enää ole niin lopussa. Aika tehokkaasti kumosin tässä oman ajatukseni uudella.
Ajatus ajatusten jakamisesta läheisille houkuttelee, mutta se että paljastuisiko sitä kautta liikaa puolitutuille arveluttaa. Toisaalta eivät nämä mitään NIIN henkilökohtaisia juttuja ole. Mutta ehkä haluan pitää sen oven auki? Toisaalta myös avata uuden.
Jään miettimään.

Olen saanut ihan mielettömästi energiaa eräästä työkuviosta, uusi ovi on avautumassa. Energia on tarttunut siinä sivussa muihinkin juttuihin. Välillä huomaan että on hirvittävän vaikeaa keskittyä asioihin, mieleen tunkee liian monta ajatusta ja fiilis on kaukana rauhasta. Innostuessani olen hyvin tehokas, mutta ajan itseni todella stressaantuneeseen modeen. Tätä täytyy palata vielä pohtimaan, että miten välttäisin moiset tilanteet.

Olin taannoin leikkauksessa sairaalassa ja kahden viikon liikuntakielto on vahingossa jäänyt päälle. Ehkä tämä puolitoista kuukautta alkaa riittämään sen saralta. Lupaan hakea lisää energiaa lenkiltä viimeistään ensi viikolla.

Lisäksi unirytmini kääntyivät pääsiäisen aikana taas siihen mihin ne niin helposti sujahtavat. Illalla valvomista ja nukkumista myöhään. Rakastan iltoja ja öitä, mutta niin myös aamuja. Miksi en voi saada molempia?

Joka luukulla aina sama laulu onko rahaa, kysyn voisko täällä rakkautta saada ja pois saman antaa.

Pirkanmaalla tuli eilen lunta ja kunnolla. Facebook täyttyi statuksista jotka oikein huokuivat vitutusta. Ystäväni pihassa oli surullinen näky; narsissit nätisti laitettuna parvekkeella, keskellä lunta ja ihan lumisena, niistä roikkui jääpuikkoja.

Aamupäivällä kotoa lähtiessäni (hiukset suorana) vastaan tuli vihaisen näköinen teinityttö joka oli laittanut oikein kunnon paksut rajaukset, toinen puoli valui jo poskella. Kotiin palatessani sama tyttö tuli vastaan, meikit olivat lähteneet kokonaan. Ja omat hiukseni olivat ihan kiharalla. Myräkkä teki tuhonsa :)

Tarvoin toiselta puolilta keskustaa kotiini, vaikka olisi tehnyt mieli ottaa bussi. Pyrytti suoraan päin kasvoja ja oli kaikki ainekset vitutukseen. Minua ei kuitenkaan ärsyttänyt. Mielessäni käväisi ajatus, että mikä nyt on vialla. Kuulun siihen ryhmään, joiden mielestä talvi ei ole kiva edes kerran vuodessa, saati sitten tällaisten comebackien muodossa. Minua ei kuitenkaan ärsyttänyt ja tästä tuli entistä parempi mieli!!

Minulla aloitettiin tuossa vajaa kuukausi sitten Thyroxin kilpirauhasen vajaatoimintaan. Toi vajaatoiminta saattaa aiheuttaa masennuksen kaltaisia oireita, ehkäpä se lääke on oikeasti alkanut hiljakseen toimia? Niin tai näin, tänään paistaa aurinko eikä pyrytä. Toki lunta on ihan sairaasti edelleen.

Olin päivän päätteeksi hyvän ystäväni kanssa kirpparilla ja löysin hauskan laukun ja kivat kengät (eurolla!!). Emmin ostoksia hieman, mutta onneksi hankin ne. Mulla ja tuolla laukulla tulee kiva kesä. Meidän yhteinen matka alkoikin heti hyvin myyjän kehuessa sitä pirtsakaksi!

Tämä kuva on muuten oikeasti eiliseltä.

Kel onni on, se onnen..

Olen pohtinut viime päivinä iloa ja etenkin sen näyttämistä. Tätä asiaa on pohdittu monessa paikassa moneen otteeseen, mutta ehkä sekin kertoo aiheen tärkeydestä. Miksi niin moni ihminen (suomalainen?) pidättelee iloaan? Tiedättekö, onnistumisista ei pidetä liian kovaa meteliä, muuten on kerskuja. Kel onni on, se onnen kätkeköön sanonnan keksijä on varmasti suomalainen ja tavallaan en ymmärrä tuota sanontaa.

Olen puhelias ja innostun helposti asioista. Tiettyä ihmistyyppiä ärsyttää se ja ärsytys on helppo aistia. Välillä käyttäydyn tällaisessa seurassa hillitymmin, koska tuntuu että minua ei hyväksytä sellaisena kun olen. Jos puhuu ja nauraa paljon, on näiden ihmisten mielestä rasittava tyhjäpää bimbo - tai ainakin näin minä olen käsittänyt. Okei, minua ei niin paljoa hetkauta muiden mielipiteet, mutta välillä on helpompi olla hiljaa kun tuntea itsensä ulkopuoliseksi sen takia että ei jaksa jurottaa kuten joidenkin mielestä kuuluisi. Nyt riittää!

Olen monesti tuntenut oloni ulkopuoliseksi kuunnellessani "no en minä ole sellainen" selityksiä siitä miksi asioita ei voi iloita ääneen tai juhlia. Tunnen itseni edelleen ulkopuoliseksi, koska en jaksa jurottaa tai koska puhun paljon. Vaikka se on ainoastaan kohteliasta ja kuuluu mielestäni käytöstapoihin. Minulle on vitsailtu, että nyt kuluneen puolen vuoden aikana, kun energiat on olleet vähissä, olen laskeutunut sille normaalille tasolle. Nyt kun energiat ovat alkaneet palailemaan, olen huomannut tietyissä tilanteissa joutuvani hidastamaan itseäni. Koska huomaan että ihmisiä ärsyttää. Näin ei tietenkään tapahdu läheisten ihmisten seurassa. Minua ei ärsytä jurotus, jokainen reagoikoon kuten reagoi. Mutta minua ärsyttää se, että jurottajat yrittävät estää muiden riemun! 

Miksi asioista ei osata iloita ääneen? Kaikki pitäisi pitää niin hiljaa sisällä, ettei vain kukaan huomaa. Korkeintaan lähipiirin seurassa voi vähän riemuita. 

Kel onni on, se onnen näyttäköön!

Masennus ja Anne Pohtamon arvotyhjiö

http://suomenkuvalehti.fi/blogit/tarinoita-tieteesta/masennus-ja-anne-pohtamon-arvotyhjio

Hyvän mielen haaste

Sain hyvän mielen haasteen Katilta Hipsulaisen helmeilyt blogista. Elikkästä täytyypi listata satunnaisessa järjestyksessä asioita joista tulee hyvä mieli, sen verran kun niitä keksii. Haasteessa kuuluu myös kertoa keneltä sen on saanut ja jakaa sitä vähintään viidelle blogille eteenpäin. Harvemmin tartun tällaisiin, mutta tämä haaste on kuin luotu minun blogilleni. En jaa tätä eteenpäin kuin yhdelle, mutta mikäli joku kokee tämän omakseen niin kopioikoot vapaasti :)

Nyt mennään tosiaankin ihan satunnaisilla.


1. Terveys. Kun terveys on kunnossa, siihen harvemmin kiinnittää huomiota. Silloin kun se reistailee, osaa arvostaa sitä kummasti. Omani reistaili aika rankasti tuossa viime vuoden puolella, mutta nyt kaikki on hyvin ja oikeasti on hyvä mieli jokaisesta terveestä päivästä. Ilman terveyttä ei ole mitään.

2. Äiti. Äiti huolehtii ja välittää. Minun äitini on yksi epäitsekkäimmistä ihmisistä kenet tiedän, hän laittaa niin monesti muiden asiat omiensa edelle. Maailma on aina ihan vähän parempi paikka, kun ihmiset ovat vähemmän itsekkäitä.

3. Ystävät ja läheiset. Ihan pienet yhdessä tehdyt asiat tekee päivistä niin paljon kivempia. Minulla on paljon läheisiä ihmisiä ympäri Suomen. Tietoisuus siitä että niin ihania ihmisiä on olemassa, joiden kanssa voi jakaa iloja ja jotka myös tukevat vaikeissa tilanteissa on jotain uskomatonta. Minulle ystävät ovat tavallaan perhettä. Pidän helposti ihmisistä, mutta luottaminen on toinen asia. Kun toinen sen luottamuksen saavuttaa, välitän niin paljon takaisin että ei mitään järkeä ja odotan sitä samaa takaisin. Jos näin ei ole, ei minulle ole myöskään ystävyyttä. Saatan olla tässä asiassa vaativa, mutta olen myös erittäin tyytyväinen itseeni siinä mielessä, että uskallan sanoa jos joku mättää enkä pidä yllä yhtään huonoksi kokemaani ihmissuhdetta. Ystävyys vaatii myös kovaa työtä ja antaa takaisin niin paljon. Ilman ystäviä ja läheisiä ei elämälläni olisi mitään merkitystä.

4. Kehut. Jos joku kehuu tai sanoo jotain positiivista tai kannustavaa minusta tai teoistani olen onnellinen ja hyvällä mielellä pitkään. Joskus vielä vuosienkin päästä saatan saavuttaa hyvää mieltä joistain kivoista sanoista. Ja niitä pitäisi sanoa useammin!

5. Hyvät kirjat. Tulee niin monesta syystä hyvä olo. Joskus tarinasta, henkilöistä, siitä maailmasta minne on päässyt vierailemaan, siitä jos mahdollisesti oppii jotain uutta tai ihan vaan siitä että joku on kirjoittanut jotain niin hienoa. Luen ihan laidasta laitaan, mainittakoot vaikka viimeksi lukemani Laura Gustafssonin Huorasatu, josta pidin ja paljon!

6. Ihmiset jotka näyttävät tunteita. Oli ne sitten mitä tahansa. Jotenkin tämä maailma tuntuu välillä niin pinnalliselta paikalta ja niin monilla on suojakuori peittämässä. Tulee hyvä mieli kun innostus, kiihtymys, ärtyneisyys, ilo, suru ihan mitä vaan näkyy! Suojautumalla ei elämästä tule mitään, sanon minä.

7. Etenkin tuntemattomien ihmisten ystävällisyys.

8. Kun hyvä ystävä on kylässä ja ryhtyy parsimaan reikää vaatteesta.

9. Nauraminen. En keksi kovin montaa parempaa asiaa kun nauraminen ja sen jälkeinen hyvä olo.

10. Kun joku tulee kylään ja tuo yllärinä pullaa, vaikka itse olikin suunnitellut tekevänsä hedelmäsalaattia. Pulla piristää aina :)

11. Ystävien yökyläilyt. Sisältää montaa eri viihdykettä, mutta parasta on huonojen sarjojen katsominen yhdessä, niille nauraminen, hyvän ruoan tekeminen, asioiden jakaminen, se hervoton olotila joka saavutetaan jossain vaiheessa yhdessä.

12. Uudet lyhytvartiset kumisaappaat. Minulla on aina ollut pitkävartiset kumpparit, jotenkin tuo loskasää on nyt paljon kivempaa kun on uudet söpöt kumpparit!

13. Pitkät aamut. Kun nousee rauhassa, tekee aamujuttuja, mahdollisesti jopa lenkin, käy rauhassa suihkussa ja syö kunnon aamiaisen / brunssin katsoen samalla jotain hyvää sarjaa. 

13. Onnistumisen tunne. Kun tunnen onnistuvani jossain, saan siitä niin paljon energiaa että kaikki asiat sujuu monikertaisella teholla ja vauhdilla.

14. Kun joku sanoo välittävänsä ja arvostavansa. Tätä ei voi koskaan tapahtua liian usein ja siitä ei koskaan tule paha mieli.

15. Lenkit. Lemppari lenkkireittini kiertää järvenrantaa, siihen vielä aurinko ja vedessä lilluvat sympaattiset sorsat.

16. Koirat. Haaveilen omasta koirasta, siis englanninbulldogista! En ole koskaan elämässäni silittänyt englanninbuldoggia ja olen ajat sitten päättänyt että kun sellainen tulee sopivassa paikassa vastaan, hyökkään sitä paijaamaan. Viimeksi tuli, kun juoksin myöhässä hammaslääkäriin. Olen suunnitellut myös meneväni katsomaan bulldogin pentuja mukamas potentiaalisena ostajana.. Mutta muutkin koirat on kivoja, etenkin naapurin spanielit joita saan aina säännöllisesti rapsutella!

17. Pitkät puhelut ystävien kanssa. Koska moni läheinen asuu toisaalla, puhun viikottain, joskus jopa päivittäin eri ihmisten kanssa puhelimessa. Tulee sellainen fiilis että he oikeasti olisivat läsnä siinä lähellä.

18. Normalisoitunut unirytmi. Olen aina valvonut ja nukkunut vähän. Viimeiset kolme viikkoa olen nukkunut unelma unirytmiäni (okei viime viikonloppua ei lasketa) ja minulla on joka kerta erittäin hyvä mieli kun herään aikaisin aamulla ilman herätystä!

19. Kauniit kuvat, asiat, esineet. 

20. Hyvät tv-sarjat ja leffat. Kirjojen tavoin toinen keino jonka avulla on kiva siirtyä toiseen todellisuuteen. Mainittakoot nyt tuorein suosikki sarjoista, Game of Thrones, parasta mitä on tehty pitkään aikaan! 

21. Ihmisten omat pienet tavat. Yksi ystäväni astuu aina suojatiellä niiden valkoisten kohtien päälle, toinen väittää että hiukset eivät tule puhtaaksi jos käyttää vain yhtä shamppoota ja tätä voisi jatkaa loputtomiin. Yksityiskohdat tekee ihmisistä kiinnostavia ja saa hyvälle mielelle.

Näitähän keksisi vielä vaikka kuinka, mutta mennään näillä.

Haaste menee Jennylle Vastaisku ankeudelle blogiin. (jos et ole tätä jo tehnyt?)

Virheilläkin on tarkoitus, huomaat sen kun olet perillä.

Onko vastenmielisten tai ahdistavien asioiden tekeminen pakollinen paha vai voiko niitä muuttaa ei niin vastenmieliseksi? Enkä tarkoita nyt mitään pikkujuttuja (tai no miksei toisaalta niitäkin) vaan niitä oikeasti isoja ja kamalia ahdistuksia. Niitä jotka lamauttaa ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa ihan vaikka fyysisiä oireita. Uskon että voi, mutta ei hetkessä. Olen miettinyt niitä tilanteita, että mikä niissä ahdistaa, voiko sitä jotenkin muuttaa ym. Mutta se ei auta. Yritän miettiä että mikä on pahinta mitä voisi tapahtua. Se on hyvä miete, suhteuttaa asiat. Mutta se auttaa vaan hetkeksi, eikä tee tilanteista yhtään sen mukavampia. Ehkä ihan vähemmän epämukavia. Kaikilla on varmasti oma joku superahdistava tilanne tai asia, mulla on yksi sellainen edessä huomenna. Se ahdistus on vain mun pään sisällä, itse tilanne on ihan arkipäiväinen. Mutta tietenkin epämukava.

En normaalisti muutenkaan ole jännittäjä, mutta välillä stressaan liikaa. Siitä olen yrittänyt päästä eroon ja onnistunutkin ihan hyvin. Harvoin muutos tapahtuu hetkessä. Tai pakenemalla.

Mulle tuli tänään jotenkin surullinen olo, kun juttelin veljeni kanssa. Hän sanoi, että ei ehkä koskaan halua lapsia. Eikä kovin moni mun kaverikaan halua. Jotenkin haluaisin ison perheen ympärille. Minulle ystävät lähellä on aina olleet tavallaan osa perhettä. Jostain syystä talvella tajusin, että haluaisin oman lapsen, mutta se ei ihan tässä hetkessä ole millään tavalla mahdollista. Tai järkevää. Niilläkin harvoilla jotka ehkä lapsen hankkivat, on joku ensisijainen kummivaihtoehto, joku muu kun minä. ANGST! Veljeni lohdutti minua, että mihin niitä lapsia tarvii, aina voi viettää aikaa läheisten kanssa. Tai että säästetään maailmaa ylikansoitukselta. Lopulta pääsimme siihen tulokseen, että hän ei kokonaan tyrmää lapsen hankintaa ja jos hänestä joskus tulee isä, minusta tulisi kummi! JES! Tätä odotellessa. Ehkä se on joku ikäjuttu, kun miettii välillä lapsia ja niiden hankkimista. Vaikka ne ei koskaan ole ollut mulle itselle mikään ehto, enkä ole haaveillut tai kuvitellut itseäni äitinä, vaikka uskonkin että olisin hyvä äiti. Ehkä ne hormonit on nyt lähtenyt hyrräämään ja biologinen kello tikittämään! Lisäksi mulle on tullut finnejä, joista en ikinä ole joutunut kärsimään. Ei ihan aikuisiän akne, mutta kohta lähestulkoon. KAMALAA!  Ehkä mun elimistön hormonit tosiaan on jotenkin liikkeellä. TASOITTUKAA!

Jos jollain on vinkkejä ahdistavien tilanteiden kohtaamiseen, niin kertokaa ihmeessä :) Huomista odotellen. Ja oikeastaan nyt tätä kirjoittaessa vähän helpotti, kun ei se oikeasti ole mikään iso juttu. Itselle vaan vastenmielinen tilanne / kohtaaminen.

Pidä silmäsi auki ja olet vapaa näkemään kaiken.

Suosittelen katsomaan tämän videon, siinä on paljon hyvää. Vaikka vähän kliseitä, mutta silti ne toimivat monissa kohdissa.

http://vimeo.com/37941950

"Anna syitä iloon - niillekin jotka eivät sitä mielestäsi ansaitse.
Muista että heikot ovat julmia ja lempeyttä voi odottaa vain voimakkailta".


Äiti oli ja äiti meni. Tuli tehtyä paljon kaikenlaista mukavaa siivoamisen lisäksi. Kävimme leffassa katsomassa Hugon, äitini ensimmäinen 3D -elokuva. Ja arvatkaas mitä! Valkoinen Antti A:n risti löytyi siivotessa! Alusvaatelaatikosta.. Miten se on sinne joutunut? En tiedä. Tuli hyvä mieli ja nyt se on hyvässä tallessa. Lupaan pitää tavaroistani tarkemman huolen. Tai ainakin osasta. Olen aina ollut joissain asioissa huolimaton, joissain taas hyvin tarkka. Joitain saattaa huolimattomuus ärsyttää, ärsyttää se välillä itseänikin. Se on kuitenkin asia, jota on turha yrittää väkisin kitkeä pois. Vaikka uskonkin että ihminen voi muuttua tai muuttaa itseään, jos tarpeeksi haluaa. Ehkä olen mieluummin vähän huithapeli joissain asioissa kuin väkipakolla pakottamassa itseäni johonkin muuhun. Koska ei se huolimattomuus tietyissä asioissa niinkään ole haitaksi.

Nyt olen myös vihdoinkin hankkinut oman olet jo perillä kirjan! Jee.

Tulevassa viikossa on paljon hyvää. Nyt paistaa aurinko vaikka kello on kohta viisi! Kevät tulee ja minä pidän siitä. Saan tärkeän ystävän vierailulle loppuviikosta, ihanaa! Olemme nähneet viimeksi joulukuussa, joten tulevien neljän (!) päivän aikana ei varmasti lopu juttu kesken.

Olo on ollut vähän ristiriitainen. Vähän stressiä ja ahdistusta, suurimmaksi osaksi on tuntunut tältä;

Ei onnistanut

Eikä siitä työstä sitten sen enempää.

Minäpäs olinkin tekemessä viime viikolla lumiukkoja! Tarkoitus oli lähteä hyvän ystäväni kanssa lenkille, mutta huomasimme läheisessä puistossa olevan lumiukkotempauksen ympäristön lämpenemistä vastaan. Oli hyvä tekosyy mennä pyörittelemään lumiukkoja :) Oli oikeasti tosi hauskaa ja tuli tarpeeseen, koska mieli oli tosi maassa epäonnistumisen takia!

Äitini tulee tänään illalla luokseni lomailemaan muutamaksi päiväksi. Tehdään jotain kivaa, hän sanoi, varaa vaikka pyykkivuoro. Äitien käsitys kivasta? Mutta tosi mukavaa! Ja viikon päästä taas lisää mieluisia vieraita, aiai, kyllä kelpaa :)

Peitän korvani, että en kuulisi vastausta

Mä kuolen!!! Mua jännittää niin paljon.

Olin siellä työhaastattelussa tiistaina. Se meni ihan ok, paikka vaikutti kiinnostavalta ja pääsin jatkohaastatteluun. Se oli perjantaina. Jatkohaastattelussa toimenkuva selkiintyi vielä enemmän ja aloin haluamaan sitä työtä niin paljon että ei mitään järkeä. Tiedän että olisin hyvä siinä, mutta tiedän myös että nyt on kyse siitä millaisen linjauksen kyseinen yritys haluaa tehdä. Lisäkseni toiseen vaiheeseen oli suuren hakijajoukon seasta selviytynyt lisäkseni kaksi henkilöä. Tämä on ehkä vielä ärsyttävämpää, koska uskon että kaikilta löytyisi valmiudet hoitaa kyseinen työ. Mutta mä haluan sen!!! Ja petyn niin paljon huomenna jos ja kun en sitä saa. Nyt olen nimittäin koko ajan käynyt sellaista päänsisäistä kamppailua, että en tule sitä saamaan. Se on vain mun tapa, valmistan itseäni pettymykseen, vaikka vielä ei ole aihetta pettyä. VIELÄ.

Samalla olen kuitenkin ollut hyvin innoissani työnkuvasta. Kuvitellut itseäni tekemässä työtä ja tehnyt jo suunnitelmia miten vastuutani käyttäisin työssäni ja millaisia uusia työvaatteita hankkisin. Siksi onkin ärsyttävää, samaan aikaan kun on pystynyt maalaamaan haaveita ja sisimmässä kytee pelko siitä miten pahalta pettymys tuntuukaan. Onneksi päätös tehdään näin nopeasti, minusta tulisi hermoraunio jos olisi yksikin päivä odotettavana lisää. Olen melko varma että tulen valvomaan koko yön. En vaan kykene nukkumaan, levottomuus on niin suuri.

Onko parempi innostua rohkeasti ja sitten pettyä, vai valmistaa itseään pettymykseen jolloin innostus jää osittain kokematta?

Pelko on muutenkin jännä asia. Se on tietty myös kontrolloitavissa tahdonvoimalla, mikäli tekee töitä asian eteen. Tietenkin on tervettä pelätä tietyissä mittakaavoissa, eihän elämä olisi kovin turvallista jos ei mitään pelkäisi. Mutta päänsisällä olevat möröt, ei sellainen "hei en pelkää mitään, juoksen junaradalla" tyylinen holtiton pelottomuus, vaan ne oman mielen maalaat asiat. Jotka useimmiten on turhia rajoitteita. Itselläni niistä suurin on epäonnistumisen pelko. Se näyttäytyy tässäkin tilanteessa varsin hyvin. Normaalisti en olisi edes kertonut kenellekään, että haen jotain työtä, koska mahdollisen epäonnistumisen koittaessa en haluaisi myöntää sitä kenellekään. Nyt olen kuitenkin puhunut tästä monelle, koska minun täytyy oppia siihen, että on ihan ok, että aina ei onnistu. MUTTA SILTI SE ON IHAN HANURISTA. Ainakin tämän työn suhteen. Haluan sen niin paljon. Ja nyt viikonlopun aikana olen uskaltanut sanoa sen ääneen, yrittänyt ainakin olla avoin, vaikkakin tiedostanut mahdollisen pettymyksen. Hankalaa.

"Each friend represents a world in us, a world possibly not born until they arrive, and it is only by this meeting that a new world is born"

Tänään oli muutama varsin suuri tunnetila. Harmi että se meni niinpäin, että ensin voimakas positiivinen ja sitten taas uusien huonojen uutisten jälkeen huonommat fiilikset. Jotenkin voimakkaan hyvän olon tuntemuksen jälkeen kuultavat ikävät asiat tuntuvat sata kertaa ikävämmiltä. Kerron nyt vain niistä kivoista jutuista, josko vaikka huono mieli unohtuisi. Vaikka eihän asiat siitä mihinkään muutu, vaikka mieli muuttuisi. Mutta eivätpä ne mihinkään muutu, vaikka mieli pysyisi huonona.

Tulin illasta takaisin Tampereelle, vietin viime viikon toisaalla. Kotiin tullessani minua odotti kolme pakettia! Okei, kaksi niistä oli huuto.netistä tilaamani asiat, mutta kyllä nekin ilahduttivat.

En ole tainnut mainita (koska tämä asia on ärsyttänyt niin paljon) että menin hukkaamaan täällä hehkuttamani valkoisen Antti Asplundin ristin. Kyllä se jossain on, en vain tiedä missä. Todennäköisesti se on kadonnut siinä rytäkässä kun vaihdoin järjestystä. (Olen aina ollut sitä mieltä, että liika siivoaminen ei kannata). Tilasin huuto.netistä (voiko sanoa tilasin?) uuden mustan ristin (siinä toivossa että valkoinen löytyy, jolloin minulla olisi molemmat). Sain sen mustankin melko edullisesti. Tämän voisin miettiä nyt niin, että oikeasti en mitään edullista löytöä loppupeleissä tehnyt, koska jouduin maksamaan uudestaan toisesta rististä (enemmän kuin edellisestä). Siitä ensimmäisestä tuli vain niin hyvä fiilis, kun sain sen niin edullisesti ja se oli niin kiva. Noo, toisaalta voin nyt ajatella että sain kaksi ristiä huomattavasti edullisemmin kuin ne normaalisti maksaisivat yhteensä. Vaikka toinen onkin hukassa. Uskon että se löytyy vielä.

Sain myös pilkkahinnalla Herman Hessen Arosuden itselleni. Huuto.netistä tulee ostettua aina kausittain jotain, nyt riittää vähkäksi aikaa. Vielä on tulossa muutama Anni Polvan Tiina -kirja, se oli yksi lapsuuteni suosikki kirjasarjoista ja koska sain kaksi ensimmäistä kirjaa yhteensä EUROLLA, päätin alkaa haalimaan koko sarjaa kasaan aina vastaavien tarjousten tullessa eteen.

Ystäväni oli lähettänyt minulle paketin, jossa oli aivan ihana kirjanmerkki! Voi nyt on niin paljon kivempi lukea, kun on kaunis merkki. Lisäksi yllätyksenä oli ihanat tossut. 

Tämän jälkeen sain kuulla veljeni saaneen ensimmäisen oman alansa työpaikan! Tuli aika riemuisa olo, koska tiedän kuinka tärkeää se on hänelle. Ja minulle myös. Ai niin, päivällä minullekin soitettiin työhaastattelun tiimoilta, menen sinne käymään huomenna. En tosin tiedä haluanko edes kyseistä paikkaa, haastattelen heitä siitä huomenna myös, mutta hyvä fiilis että minut kelpuutettiin haastatteluun saakka. Sen tiedän että hakijoita on paljon, enkä todennäköisesti tule valituksi. Mietin pitkään tuota, että ajattelenko noin että "en edes välttämättä halua tuota työtä" tyylillä siksi, että on helpompi ottaa mahdollinen pettymys vastaan. En ajattele. Huomenna oikeastaan vasta selvenee haluaisinko sen työn todella, kun kuulen siitä tarkemmin. Jos se  osoittautuu mieluisaksi, niin saatan joutua pettymään. Parempi kuitenkin uskaltautua heittäytyä, eikä jatkuvasti suojata itseään pettymyksiltä. 

Huomenna näen kahta ihanaa ystävääni. Toisen kanssa menemme ystävänpäiväkaffelle (tai no, mähän en juo kahvia, mutta ystävänpäiväpullalle) ja toisen kanssa illalla (ystävänpäivän kunniaksi kun ympäri Suomen on ilmaisia keikkoja) vietämme aikaa jonka jälkeen lähdemme katsomaan pari keikkaa. Muutenkin koko viikolle on sovittuna paljon mukavia tapaamisia ja näkemisiä, ehkä ne ikävät asiat puolittuu niiden myötä ja se jaettu ilo kaksinkertaistuu.

Kaikki varmasti tietävät "ystävänpäivä on joka päivä" sanonnan. Niinhän se on! Silti on kivaa että ystävänpäivä on olemassa! Ja ystävät on olemassa. Mitä ystävyys minulle merkitsee? Kaikkea, elämää. Elämäni olisi tyhjää ilman kaikkia ihania ystäviäni. Olen onnellinen, että minulla niitä on useita. Miten muuten jaksaisin nämä kaikki kurjat jutut ja kenen kanssa nauraisin ja parantaisin maailmaa? Ystävyys ei synny hetkessä, eikä ole itsestäänselvää. Sen eteen täytyy haluta tehdä töitä. Enemmän niitä hauskoja asioita on elämässä, mutta välillä jollain menee huonommin. Viime aikoina itselläni on mennyt huonommin, ja on ihanaa että on ihmisiä silti olemassa. Minulle parasta ystävyydessä on ne hetket, kun nauretaan niin paljon, että silmistä vesi valuu silmistä, eikä se vaan lopu. Kaikki ne keskustelut, eri näkemykset, samat näkemykset, mielipiteet, ihan kaikki. Kaikki koetut ja vielä kokematta olevat tapahtumat, hetket, retket, elämykset. Se että tiedän, että jos kaadun, joku ottaa minusta kiinni. Se, että voin itse ottaa vastaan, jos joku muu kaatuu. Luottamus. Se että joku kuuntelee, neuvoo jos neuvoa pyydän. Se että saan kuunnella ja että minulta tarvittaessa pyydetään apua. Kaikki hetket ystävien kanssa.  Rakkautta kaikille!

Vaikka minä putoan kaivossa, jossa ei oo seiniä eikä pohjaa.

Fiilis ei voi olla mitään muuta kuin hieno; yli miljoona suomalaista äänesti avoimen ja tasa-arvoisen Suomen puolesta. Nyt käynnistyvät spekulaatiot mediassa on parasta sivuuttaa, yhden "uutisen" huomasin vahingossa, jossa Soini oli taas saanut tilaisuuden haukkua vihreitä. En vaan jaksa ymmärtää, miksi on pakko ottaa tuo linja tällaisessakin tilanteessa. Molemmat toisen kierroksen ehdokkaat olivat viimeisen päälle herrasmiehiä -onneksi- eikä viimeisen parin viikon aikana tarvinnut lukea lapsellisia haukkuja jotka olisivat kohdistuneet ehdokkaalta toiselle. Asialliset vaalit. Molemmat ovat myös varsin päteviä, kokeneita ja samankaltaiset arvot omaavia.

Minulle Haavisto on näiden vaalien voittaja, hän sai aikaan jotain mitä on verrattu jopa obama -tyyliseen nousuun. Niinistö on aloittanut kamppanjointinsa jo reilu 10 vuotta sitten ja käytännössä oli ihmisten valitsema presidentti ennen koko vaaleja, tänään pitkään tehty työ palkittiin. Lyhyessä ajassa Haavisto nousi kuitenkin varteenotettavaksi haastajaksi ja selvitti tiensä toiselle kierrokselle. Yksi syy miksi Haavisto on minulle voittaja on myös se, että hän sai nostettua esiin tärkeitä aiheita. Ihmisoikeudet, luokkayhteiskunta, tasa-arvo, kiusaaminen - ei näitä presidentti muuta, vaan avoin keskustelu. Toivon, että nyt se keskustelu vasta alkaisi, ilmapiiri ei muutu vaikenemalla. Ei voi kun olla ylpeä siitä miten esimerkilliseen suuntaan Suomi on menossa, kuinka sissejä altavastaavat pystyvät olemaan ja kuinka paljon pehmeitä arvoja kannattavia ihmisiä tästä maasta löytyy. Tämä maa tuntuu hivenen mukavammalta paikalta elää. Jälleen kerran Kataisen ensimmäisen kierroksen lopussa kiteyttämiin sanoihin; ihmiset äänestivät eurooppamyönteisen, avoimen ja tasa-arvoisen Suomen puolesta.

Ajatuksen voimalla voi siirtää vuoria, tai tehdä kynnyksistä esteitä ja pysyy jumissa.

Olin eilen ystäväni kanssa Tampereen Klubilla Pekka Haaviston tukikeikalla. Ei ihan verrattavissa maanantaiseen Helsingin konserttiin, mutta esiintyjäkaarti oli silti varsin kattava. Päällimmäiseksi jäi mieleen hyvä tunnelma ja fiilis mikä ihmisten keskuudessa vallitsi. Monet artistit esittivät covereita ja jotenkin kaikista biiseistäkin huokui sellainen positiivinen henki. Tuli oikeasti tosi hyvä mieli siitä, että kaikki olivat hyvällä mielellä. Jälleen kerran voi todeta, että hyvä fiilis tarttuu.

Mikähän siinä on, että tällaista yhteenkuuluvuutta on hankala kokea ns. normaaliarkena. Jääkiekon maailmanmestaruus yhdisti porukan, tuntemattomat heittivät kaduilla ylävitosia ja kaikki hymyilivät. Miksi sellainen fiilis ei voisi olla useammin. Ymmärrän että tarvitaan joku isompi asia tai ilmiö yhdistämään tuntemattomia, mutta miksi sen täytyy olla niin? Olisi kivaa että aina, tai edes useammin, vallitsisi sellainen yhteenkuuluvuus. Liian usein kaikki vain kyräilevät toisiaan, sulkeutuvat omiin maalmoihinsa huomioimatta muita.

Enkä tarkoita nyt mitään isänmaallista yhteenkuuluvuutta, ei. Kuulun siihen ryhmään jolle kaikki maailmanmestaruudet on aikalailla yhdentekeviä (nautin aina vain muiden riemusta ja ilosta mitä tuollaiset herättää), itsenäisyyspäivä ja linnanjuhlat eivät merkitse mitään (tämä ei tietenkään tarkoita etteikö itsenäisyys merkitsisi, onhan se läsnä kaikkina päivinä). Tarkoitan nyt sitä miten me eletään täällä. Miten monesti etsitään jostain ryhmästä jotain vikaa, arvostellaan muita sen sijaan että kannustettaisiin. Näitä teemoja Haavisto on nostanut esiin kampanjassaan ja nämä ovat kyllä sellaisia asioita joita olisi syytä miettiä ilman mitään vaalejakin. Mehän tämän yhteiskunnan teemme, jokainen meistä muokkaa tätä maata sellaiseksi kuin se on.

Eduskuntavaalien aikana korostui jotenkin tämä MINUN asiani ja TUO EI OLE TÄRKEÄ ASIA - ajattelu. Tuolloin mietin paljon sitä miksi puolueen tai edustajan pitäisi ajaa vain MINUN asiaani, koska kaikkihan me täällä eletään. Ja haluaisin ainakin ajatella niin, että poliitikot ajavat meidän kaikkien asioita, ei vain minun. Miksi minun asiani olisivat tärkeämpiä kuin jonkun muun? Eikö kaikkien edun pitäisi olla tärkeää. Ja nyt päästään siihen asian ytimeen, ei pelkästään poliitikoille, vaan ihan meille kaikille. Me kaikki luomme sen yhteiskunnan ja jotenkin kaipaan itsekkyyden ja oman edun tavoittelun tilalle yhteenkuuluvuutta ja kunnioitusta. Sellaista kokee harvoin, paitsi tietenkin omissa yhteisöissä.

Ajatuksen voimalla voi siirtää vuoria,

tai tehdä kynnyksistä esteitä ja pysyy jumissa.

Ja kun painat pitkin valtateitä mielessäsi välkkyy ajatus.

Ajatuksen voimalla sä päädyt palatsiin,

tai alas katuojaan, jos päässäs päätät niin.

Ja kun painat kaiken villaisella, 

mielessäsi ohjaa ajatus.

Jos kaunis mielesi on,

niin kauniimmaksi tuut.

Millainen mielesi on,

niin sellaiseksi muutut.

Eikä yksikään mutteri, kivikirkko tai linkkari

ole syntynyt itsestään

vaan ensin sisällä jonkun pään.

Jos kaunis mielesi on, niin sellaiseksi muutut.

Se on ajatuksen voimaa.

Ajatuksen voimaa.

Ajatuksen voimalla vanhenet vuosia,

tai pysyt mieleltäsi leikkivänä lapsena.

Ja kun painat hissin nappulaa,

niin mielessäsi on ensin ajatus.

Ajatuksen voimalla voi jakaa rakkautta,

tai pitää yllä vihaa, hautoa kostoa.

Ja kun painat liipaisinta niin mielessäsi on

ensin ajatus.

Ja jos kaunis mielesi on, niin kauniimmaksi tuut.

Millainen mielesi on, niin sellaiseksi muutut.

Eikä yksikään tikari, autopommi tai kivääri,

ole syntynyt itsestään, 

vaan ensin sisällä jonkun pään.

Jos kaunis mielesi on, niin sellaiseksi muutut.

Se on ajatuksen voimaa.

/ Tuure Kilpeläinen, Ajatuksen voimaa