Heräsin viikko sitten lauantain ja sunnuntain välisenä yönä siihen, että tukehdun. On tapahtunut niin paljon asioita, hyviä ja huonoja, että vähemmästäkin happi loppuu.
Olen viimeisen vuoden ajan yrittänyt vakauttaa elämääni, luoda tasaisuudella turvallisuuden tunnetta. Minulla on ollut tarve selvittää, ketkä ihmiset oikeasti ovat elämässäni, kenen olemassaoloon voin luottaa. Turvattomuus on kamala asia tässä kamalassa maailmassa.
Ennen kaikkea ja ensisijaisesti olen kuitenkin opetellut seisomaan omilla jaloillani. Pyrkinyt löytämään tasapainon. Silloin kun toinen jalka horjahtaa, voi tasapainon silti säilyttää, jos toinen jalka on tukevasti maassa kiinni. Kehenkään toiseen nojaamalla ei voi pysyä pystyssä, mutta tasapainoin löytäminen on huomattavasti helpompaa, jos tietää, että elämässä on ihmisiä, joihin voi luottaa.
Eli paljon asioita on tapahtunut. Miten sen kaiken kiireen keskellä voisi säilyttää tasapainon, säilyttää yhteyden itseensä. Että se ei katoaisi. Vaikka moni kiireen aiheuttavista asioista onkin pelkästään mieluisia, ei ne pysy sellaisina kauaa, jos kiirettä on liikaa.
Olin ja olen tämän viikon sairauslomalla. Työuupumus ja unettomuus lukee siinä paperissa. Ei ole helppoa aina, vaikka kuinka kivaa olisikin. Silti tiedän, että jalkani ovat tukevammin maassa, kuin aikoihin.
