Ei onnistanut

Eikä siitä työstä sitten sen enempää.

Minäpäs olinkin tekemessä viime viikolla lumiukkoja! Tarkoitus oli lähteä hyvän ystäväni kanssa lenkille, mutta huomasimme läheisessä puistossa olevan lumiukkotempauksen ympäristön lämpenemistä vastaan. Oli hyvä tekosyy mennä pyörittelemään lumiukkoja :) Oli oikeasti tosi hauskaa ja tuli tarpeeseen, koska mieli oli tosi maassa epäonnistumisen takia!

Äitini tulee tänään illalla luokseni lomailemaan muutamaksi päiväksi. Tehdään jotain kivaa, hän sanoi, varaa vaikka pyykkivuoro. Äitien käsitys kivasta? Mutta tosi mukavaa! Ja viikon päästä taas lisää mieluisia vieraita, aiai, kyllä kelpaa :)

Peitän korvani, että en kuulisi vastausta

Mä kuolen!!! Mua jännittää niin paljon.

Olin siellä työhaastattelussa tiistaina. Se meni ihan ok, paikka vaikutti kiinnostavalta ja pääsin jatkohaastatteluun. Se oli perjantaina. Jatkohaastattelussa toimenkuva selkiintyi vielä enemmän ja aloin haluamaan sitä työtä niin paljon että ei mitään järkeä. Tiedän että olisin hyvä siinä, mutta tiedän myös että nyt on kyse siitä millaisen linjauksen kyseinen yritys haluaa tehdä. Lisäkseni toiseen vaiheeseen oli suuren hakijajoukon seasta selviytynyt lisäkseni kaksi henkilöä. Tämä on ehkä vielä ärsyttävämpää, koska uskon että kaikilta löytyisi valmiudet hoitaa kyseinen työ. Mutta mä haluan sen!!! Ja petyn niin paljon huomenna jos ja kun en sitä saa. Nyt olen nimittäin koko ajan käynyt sellaista päänsisäistä kamppailua, että en tule sitä saamaan. Se on vain mun tapa, valmistan itseäni pettymykseen, vaikka vielä ei ole aihetta pettyä. VIELÄ.

Samalla olen kuitenkin ollut hyvin innoissani työnkuvasta. Kuvitellut itseäni tekemässä työtä ja tehnyt jo suunnitelmia miten vastuutani käyttäisin työssäni ja millaisia uusia työvaatteita hankkisin. Siksi onkin ärsyttävää, samaan aikaan kun on pystynyt maalaamaan haaveita ja sisimmässä kytee pelko siitä miten pahalta pettymys tuntuukaan. Onneksi päätös tehdään näin nopeasti, minusta tulisi hermoraunio jos olisi yksikin päivä odotettavana lisää. Olen melko varma että tulen valvomaan koko yön. En vaan kykene nukkumaan, levottomuus on niin suuri.

Onko parempi innostua rohkeasti ja sitten pettyä, vai valmistaa itseään pettymykseen jolloin innostus jää osittain kokematta?

Pelko on muutenkin jännä asia. Se on tietty myös kontrolloitavissa tahdonvoimalla, mikäli tekee töitä asian eteen. Tietenkin on tervettä pelätä tietyissä mittakaavoissa, eihän elämä olisi kovin turvallista jos ei mitään pelkäisi. Mutta päänsisällä olevat möröt, ei sellainen "hei en pelkää mitään, juoksen junaradalla" tyylinen holtiton pelottomuus, vaan ne oman mielen maalaat asiat. Jotka useimmiten on turhia rajoitteita. Itselläni niistä suurin on epäonnistumisen pelko. Se näyttäytyy tässäkin tilanteessa varsin hyvin. Normaalisti en olisi edes kertonut kenellekään, että haen jotain työtä, koska mahdollisen epäonnistumisen koittaessa en haluaisi myöntää sitä kenellekään. Nyt olen kuitenkin puhunut tästä monelle, koska minun täytyy oppia siihen, että on ihan ok, että aina ei onnistu. MUTTA SILTI SE ON IHAN HANURISTA. Ainakin tämän työn suhteen. Haluan sen niin paljon. Ja nyt viikonlopun aikana olen uskaltanut sanoa sen ääneen, yrittänyt ainakin olla avoin, vaikkakin tiedostanut mahdollisen pettymyksen. Hankalaa.

"Each friend represents a world in us, a world possibly not born until they arrive, and it is only by this meeting that a new world is born"

Tänään oli muutama varsin suuri tunnetila. Harmi että se meni niinpäin, että ensin voimakas positiivinen ja sitten taas uusien huonojen uutisten jälkeen huonommat fiilikset. Jotenkin voimakkaan hyvän olon tuntemuksen jälkeen kuultavat ikävät asiat tuntuvat sata kertaa ikävämmiltä. Kerron nyt vain niistä kivoista jutuista, josko vaikka huono mieli unohtuisi. Vaikka eihän asiat siitä mihinkään muutu, vaikka mieli muuttuisi. Mutta eivätpä ne mihinkään muutu, vaikka mieli pysyisi huonona.

Tulin illasta takaisin Tampereelle, vietin viime viikon toisaalla. Kotiin tullessani minua odotti kolme pakettia! Okei, kaksi niistä oli huuto.netistä tilaamani asiat, mutta kyllä nekin ilahduttivat.

En ole tainnut mainita (koska tämä asia on ärsyttänyt niin paljon) että menin hukkaamaan täällä hehkuttamani valkoisen Antti Asplundin ristin. Kyllä se jossain on, en vain tiedä missä. Todennäköisesti se on kadonnut siinä rytäkässä kun vaihdoin järjestystä. (Olen aina ollut sitä mieltä, että liika siivoaminen ei kannata). Tilasin huuto.netistä (voiko sanoa tilasin?) uuden mustan ristin (siinä toivossa että valkoinen löytyy, jolloin minulla olisi molemmat). Sain sen mustankin melko edullisesti. Tämän voisin miettiä nyt niin, että oikeasti en mitään edullista löytöä loppupeleissä tehnyt, koska jouduin maksamaan uudestaan toisesta rististä (enemmän kuin edellisestä). Siitä ensimmäisestä tuli vain niin hyvä fiilis, kun sain sen niin edullisesti ja se oli niin kiva. Noo, toisaalta voin nyt ajatella että sain kaksi ristiä huomattavasti edullisemmin kuin ne normaalisti maksaisivat yhteensä. Vaikka toinen onkin hukassa. Uskon että se löytyy vielä.

Sain myös pilkkahinnalla Herman Hessen Arosuden itselleni. Huuto.netistä tulee ostettua aina kausittain jotain, nyt riittää vähkäksi aikaa. Vielä on tulossa muutama Anni Polvan Tiina -kirja, se oli yksi lapsuuteni suosikki kirjasarjoista ja koska sain kaksi ensimmäistä kirjaa yhteensä EUROLLA, päätin alkaa haalimaan koko sarjaa kasaan aina vastaavien tarjousten tullessa eteen.

Ystäväni oli lähettänyt minulle paketin, jossa oli aivan ihana kirjanmerkki! Voi nyt on niin paljon kivempi lukea, kun on kaunis merkki. Lisäksi yllätyksenä oli ihanat tossut. 

Tämän jälkeen sain kuulla veljeni saaneen ensimmäisen oman alansa työpaikan! Tuli aika riemuisa olo, koska tiedän kuinka tärkeää se on hänelle. Ja minulle myös. Ai niin, päivällä minullekin soitettiin työhaastattelun tiimoilta, menen sinne käymään huomenna. En tosin tiedä haluanko edes kyseistä paikkaa, haastattelen heitä siitä huomenna myös, mutta hyvä fiilis että minut kelpuutettiin haastatteluun saakka. Sen tiedän että hakijoita on paljon, enkä todennäköisesti tule valituksi. Mietin pitkään tuota, että ajattelenko noin että "en edes välttämättä halua tuota työtä" tyylillä siksi, että on helpompi ottaa mahdollinen pettymys vastaan. En ajattele. Huomenna oikeastaan vasta selvenee haluaisinko sen työn todella, kun kuulen siitä tarkemmin. Jos se  osoittautuu mieluisaksi, niin saatan joutua pettymään. Parempi kuitenkin uskaltautua heittäytyä, eikä jatkuvasti suojata itseään pettymyksiltä. 

Huomenna näen kahta ihanaa ystävääni. Toisen kanssa menemme ystävänpäiväkaffelle (tai no, mähän en juo kahvia, mutta ystävänpäiväpullalle) ja toisen kanssa illalla (ystävänpäivän kunniaksi kun ympäri Suomen on ilmaisia keikkoja) vietämme aikaa jonka jälkeen lähdemme katsomaan pari keikkaa. Muutenkin koko viikolle on sovittuna paljon mukavia tapaamisia ja näkemisiä, ehkä ne ikävät asiat puolittuu niiden myötä ja se jaettu ilo kaksinkertaistuu.

Kaikki varmasti tietävät "ystävänpäivä on joka päivä" sanonnan. Niinhän se on! Silti on kivaa että ystävänpäivä on olemassa! Ja ystävät on olemassa. Mitä ystävyys minulle merkitsee? Kaikkea, elämää. Elämäni olisi tyhjää ilman kaikkia ihania ystäviäni. Olen onnellinen, että minulla niitä on useita. Miten muuten jaksaisin nämä kaikki kurjat jutut ja kenen kanssa nauraisin ja parantaisin maailmaa? Ystävyys ei synny hetkessä, eikä ole itsestäänselvää. Sen eteen täytyy haluta tehdä töitä. Enemmän niitä hauskoja asioita on elämässä, mutta välillä jollain menee huonommin. Viime aikoina itselläni on mennyt huonommin, ja on ihanaa että on ihmisiä silti olemassa. Minulle parasta ystävyydessä on ne hetket, kun nauretaan niin paljon, että silmistä vesi valuu silmistä, eikä se vaan lopu. Kaikki ne keskustelut, eri näkemykset, samat näkemykset, mielipiteet, ihan kaikki. Kaikki koetut ja vielä kokematta olevat tapahtumat, hetket, retket, elämykset. Se että tiedän, että jos kaadun, joku ottaa minusta kiinni. Se, että voin itse ottaa vastaan, jos joku muu kaatuu. Luottamus. Se että joku kuuntelee, neuvoo jos neuvoa pyydän. Se että saan kuunnella ja että minulta tarvittaessa pyydetään apua. Kaikki hetket ystävien kanssa.  Rakkautta kaikille!

Vaikka minä putoan kaivossa, jossa ei oo seiniä eikä pohjaa.

Fiilis ei voi olla mitään muuta kuin hieno; yli miljoona suomalaista äänesti avoimen ja tasa-arvoisen Suomen puolesta. Nyt käynnistyvät spekulaatiot mediassa on parasta sivuuttaa, yhden "uutisen" huomasin vahingossa, jossa Soini oli taas saanut tilaisuuden haukkua vihreitä. En vaan jaksa ymmärtää, miksi on pakko ottaa tuo linja tällaisessakin tilanteessa. Molemmat toisen kierroksen ehdokkaat olivat viimeisen päälle herrasmiehiä -onneksi- eikä viimeisen parin viikon aikana tarvinnut lukea lapsellisia haukkuja jotka olisivat kohdistuneet ehdokkaalta toiselle. Asialliset vaalit. Molemmat ovat myös varsin päteviä, kokeneita ja samankaltaiset arvot omaavia.

Minulle Haavisto on näiden vaalien voittaja, hän sai aikaan jotain mitä on verrattu jopa obama -tyyliseen nousuun. Niinistö on aloittanut kamppanjointinsa jo reilu 10 vuotta sitten ja käytännössä oli ihmisten valitsema presidentti ennen koko vaaleja, tänään pitkään tehty työ palkittiin. Lyhyessä ajassa Haavisto nousi kuitenkin varteenotettavaksi haastajaksi ja selvitti tiensä toiselle kierrokselle. Yksi syy miksi Haavisto on minulle voittaja on myös se, että hän sai nostettua esiin tärkeitä aiheita. Ihmisoikeudet, luokkayhteiskunta, tasa-arvo, kiusaaminen - ei näitä presidentti muuta, vaan avoin keskustelu. Toivon, että nyt se keskustelu vasta alkaisi, ilmapiiri ei muutu vaikenemalla. Ei voi kun olla ylpeä siitä miten esimerkilliseen suuntaan Suomi on menossa, kuinka sissejä altavastaavat pystyvät olemaan ja kuinka paljon pehmeitä arvoja kannattavia ihmisiä tästä maasta löytyy. Tämä maa tuntuu hivenen mukavammalta paikalta elää. Jälleen kerran Kataisen ensimmäisen kierroksen lopussa kiteyttämiin sanoihin; ihmiset äänestivät eurooppamyönteisen, avoimen ja tasa-arvoisen Suomen puolesta.

Ajatuksen voimalla voi siirtää vuoria, tai tehdä kynnyksistä esteitä ja pysyy jumissa.

Olin eilen ystäväni kanssa Tampereen Klubilla Pekka Haaviston tukikeikalla. Ei ihan verrattavissa maanantaiseen Helsingin konserttiin, mutta esiintyjäkaarti oli silti varsin kattava. Päällimmäiseksi jäi mieleen hyvä tunnelma ja fiilis mikä ihmisten keskuudessa vallitsi. Monet artistit esittivät covereita ja jotenkin kaikista biiseistäkin huokui sellainen positiivinen henki. Tuli oikeasti tosi hyvä mieli siitä, että kaikki olivat hyvällä mielellä. Jälleen kerran voi todeta, että hyvä fiilis tarttuu.

Mikähän siinä on, että tällaista yhteenkuuluvuutta on hankala kokea ns. normaaliarkena. Jääkiekon maailmanmestaruus yhdisti porukan, tuntemattomat heittivät kaduilla ylävitosia ja kaikki hymyilivät. Miksi sellainen fiilis ei voisi olla useammin. Ymmärrän että tarvitaan joku isompi asia tai ilmiö yhdistämään tuntemattomia, mutta miksi sen täytyy olla niin? Olisi kivaa että aina, tai edes useammin, vallitsisi sellainen yhteenkuuluvuus. Liian usein kaikki vain kyräilevät toisiaan, sulkeutuvat omiin maalmoihinsa huomioimatta muita.

Enkä tarkoita nyt mitään isänmaallista yhteenkuuluvuutta, ei. Kuulun siihen ryhmään jolle kaikki maailmanmestaruudet on aikalailla yhdentekeviä (nautin aina vain muiden riemusta ja ilosta mitä tuollaiset herättää), itsenäisyyspäivä ja linnanjuhlat eivät merkitse mitään (tämä ei tietenkään tarkoita etteikö itsenäisyys merkitsisi, onhan se läsnä kaikkina päivinä). Tarkoitan nyt sitä miten me eletään täällä. Miten monesti etsitään jostain ryhmästä jotain vikaa, arvostellaan muita sen sijaan että kannustettaisiin. Näitä teemoja Haavisto on nostanut esiin kampanjassaan ja nämä ovat kyllä sellaisia asioita joita olisi syytä miettiä ilman mitään vaalejakin. Mehän tämän yhteiskunnan teemme, jokainen meistä muokkaa tätä maata sellaiseksi kuin se on.

Eduskuntavaalien aikana korostui jotenkin tämä MINUN asiani ja TUO EI OLE TÄRKEÄ ASIA - ajattelu. Tuolloin mietin paljon sitä miksi puolueen tai edustajan pitäisi ajaa vain MINUN asiaani, koska kaikkihan me täällä eletään. Ja haluaisin ainakin ajatella niin, että poliitikot ajavat meidän kaikkien asioita, ei vain minun. Miksi minun asiani olisivat tärkeämpiä kuin jonkun muun? Eikö kaikkien edun pitäisi olla tärkeää. Ja nyt päästään siihen asian ytimeen, ei pelkästään poliitikoille, vaan ihan meille kaikille. Me kaikki luomme sen yhteiskunnan ja jotenkin kaipaan itsekkyyden ja oman edun tavoittelun tilalle yhteenkuuluvuutta ja kunnioitusta. Sellaista kokee harvoin, paitsi tietenkin omissa yhteisöissä.

Ajatuksen voimalla voi siirtää vuoria,

tai tehdä kynnyksistä esteitä ja pysyy jumissa.

Ja kun painat pitkin valtateitä mielessäsi välkkyy ajatus.

Ajatuksen voimalla sä päädyt palatsiin,

tai alas katuojaan, jos päässäs päätät niin.

Ja kun painat kaiken villaisella, 

mielessäsi ohjaa ajatus.

Jos kaunis mielesi on,

niin kauniimmaksi tuut.

Millainen mielesi on,

niin sellaiseksi muutut.

Eikä yksikään mutteri, kivikirkko tai linkkari

ole syntynyt itsestään

vaan ensin sisällä jonkun pään.

Jos kaunis mielesi on, niin sellaiseksi muutut.

Se on ajatuksen voimaa.

Ajatuksen voimaa.

Ajatuksen voimalla vanhenet vuosia,

tai pysyt mieleltäsi leikkivänä lapsena.

Ja kun painat hissin nappulaa,

niin mielessäsi on ensin ajatus.

Ajatuksen voimalla voi jakaa rakkautta,

tai pitää yllä vihaa, hautoa kostoa.

Ja kun painat liipaisinta niin mielessäsi on

ensin ajatus.

Ja jos kaunis mielesi on, niin kauniimmaksi tuut.

Millainen mielesi on, niin sellaiseksi muutut.

Eikä yksikään tikari, autopommi tai kivääri,

ole syntynyt itsestään, 

vaan ensin sisällä jonkun pään.

Jos kaunis mielesi on, niin sellaiseksi muutut.

Se on ajatuksen voimaa.

/ Tuure Kilpeläinen, Ajatuksen voimaa