Olin eilen ystäväni kanssa Tampereen Klubilla Pekka Haaviston tukikeikalla. Ei ihan verrattavissa maanantaiseen Helsingin konserttiin, mutta esiintyjäkaarti oli silti varsin kattava. Päällimmäiseksi jäi mieleen hyvä tunnelma ja fiilis mikä ihmisten keskuudessa vallitsi. Monet artistit esittivät covereita ja jotenkin kaikista biiseistäkin huokui sellainen positiivinen henki. Tuli oikeasti tosi hyvä mieli siitä, että kaikki olivat hyvällä mielellä. Jälleen kerran voi todeta, että hyvä fiilis tarttuu.
Mikähän siinä on, että tällaista yhteenkuuluvuutta on hankala kokea ns. normaaliarkena. Jääkiekon maailmanmestaruus yhdisti porukan, tuntemattomat heittivät kaduilla ylävitosia ja kaikki hymyilivät. Miksi sellainen fiilis ei voisi olla useammin. Ymmärrän että tarvitaan joku isompi asia tai ilmiö yhdistämään tuntemattomia, mutta miksi sen täytyy olla niin? Olisi kivaa että aina, tai edes useammin, vallitsisi sellainen yhteenkuuluvuus. Liian usein kaikki vain kyräilevät toisiaan, sulkeutuvat omiin maalmoihinsa huomioimatta muita.
Enkä tarkoita nyt mitään isänmaallista yhteenkuuluvuutta, ei. Kuulun siihen ryhmään jolle kaikki maailmanmestaruudet on aikalailla yhdentekeviä (nautin aina vain muiden riemusta ja ilosta mitä tuollaiset herättää), itsenäisyyspäivä ja linnanjuhlat eivät merkitse mitään (tämä ei tietenkään tarkoita etteikö itsenäisyys merkitsisi, onhan se läsnä kaikkina päivinä). Tarkoitan nyt sitä miten me eletään täällä. Miten monesti etsitään jostain ryhmästä jotain vikaa, arvostellaan muita sen sijaan että kannustettaisiin. Näitä teemoja Haavisto on nostanut esiin kampanjassaan ja nämä ovat kyllä sellaisia asioita joita olisi syytä miettiä ilman mitään vaalejakin. Mehän tämän yhteiskunnan teemme, jokainen meistä muokkaa tätä maata sellaiseksi kuin se on.
Eduskuntavaalien aikana korostui jotenkin tämä MINUN asiani ja TUO EI OLE TÄRKEÄ ASIA - ajattelu. Tuolloin mietin paljon sitä miksi puolueen tai edustajan pitäisi ajaa vain MINUN asiaani, koska kaikkihan me täällä eletään. Ja haluaisin ainakin ajatella niin, että poliitikot ajavat meidän kaikkien asioita, ei vain minun. Miksi minun asiani olisivat tärkeämpiä kuin jonkun muun? Eikö kaikkien edun pitäisi olla tärkeää. Ja nyt päästään siihen asian ytimeen, ei pelkästään poliitikoille, vaan ihan meille kaikille. Me kaikki luomme sen yhteiskunnan ja jotenkin kaipaan itsekkyyden ja oman edun tavoittelun tilalle yhteenkuuluvuutta ja kunnioitusta. Sellaista kokee harvoin, paitsi tietenkin omissa yhteisöissä.
Ajatuksen voimalla voi siirtää vuoria,
tai tehdä kynnyksistä esteitä ja pysyy jumissa.
Ja kun painat pitkin valtateitä mielessäsi välkkyy ajatus.
Ajatuksen voimalla sä päädyt palatsiin,
tai alas katuojaan, jos päässäs päätät niin.
Ja kun painat kaiken villaisella,
mielessäsi ohjaa ajatus.
Jos kaunis mielesi on,
niin kauniimmaksi tuut.
Millainen mielesi on,
niin sellaiseksi muutut.
Eikä yksikään mutteri, kivikirkko tai linkkari
ole syntynyt itsestään
vaan ensin sisällä jonkun pään.
Jos kaunis mielesi on, niin sellaiseksi muutut.
Se on ajatuksen voimaa.
Ajatuksen voimaa.
Ajatuksen voimalla vanhenet vuosia,
tai pysyt mieleltäsi leikkivänä lapsena.
Ja kun painat hissin nappulaa,
niin mielessäsi on ensin ajatus.
Ajatuksen voimalla voi jakaa rakkautta,
tai pitää yllä vihaa, hautoa kostoa.
Ja kun painat liipaisinta niin mielessäsi on
ensin ajatus.
Ja jos kaunis mielesi on, niin kauniimmaksi tuut.
Millainen mielesi on, niin sellaiseksi muutut.
Eikä yksikään tikari, autopommi tai kivääri,
ole syntynyt itsestään,
vaan ensin sisällä jonkun pään.
Jos kaunis mielesi on, niin sellaiseksi muutut.
Se on ajatuksen voimaa.
/ Tuure Kilpeläinen, Ajatuksen voimaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti