Kuka, mitä?

Perustin vähän aikaa sitten blogin. Minun oli tarkoitus kirjoittaa sinne nasevan sarkastisia, vittumaisia tekstejä. Purkaa ärsytystä sinne ärsyttämällä muita. Kirjoitin kaksi tekstiä ja minulle tuli vastenmielinen olo. En käynyt sielä viikkoon. En keksinyt kirjoitettavaa. En halunnut keksiä. Yhtäkkiä minua ärsytti se että pitäisi ärsyttää. Kaikkia ärsyttää aina. Useimmiten kuulee enemmän valitusta kuin hyvää.

Haluaisin opetella kääntämään asioita enemmän hyväksi. Väitän, että sen taidon voi oppia. Välillä kuulee sanottavan että joku on luonnostaan positiivinen ihminen tai että joku on tämmönen perus negatiivisen suomalaisen asenteen omaava heppu. Se on täyttä paskaa. Uskon, että omalla ajatuksen voimalla jos millä voi vaikuttaa ajatuksiin ja asenteihin. Omiin ja muidenkin. Aloitan nyt kuitenkin omistani.

En halua olla teennäisen positiivinen arkisissa tilanteissa. Esittää, näytellä positiivista ihmistä. Haluan kyetä iloitsemaan, nauttimaan ja suhtautumaan asioihin myönteisemmin. Jos joku ajattelee minun olevan joku supernegatiivinen heppu, niin sitä en kuitenkaan ole. Ainakaan omasta mielestäni. Kerron nyt jotain itsestäni.

Olen nainen. 25 ikävuoden ylittänyt, kuitenkin alle kolmekymmentä. Nuori aikuinen. Olen lähtöisin pieneltä paikkakunnalta, viimeiset viisi vuotta olen asunut Tampereella. Elämässä on ollut paljon rankkoja asioita ja paljon kivoja asioita. Aikalailla balanssissa molempia. Kulunut vuosi on ollut erityisen voimia vievä ja raskas. Innokkuuteni katosi yllättäen, olen odotellut sen saapuvan takaisin. Katosi siis seurauksena raskaasta vuodesta, vuosi ei ollut raskas tämän kadottamisen takia. Kyllästyin odotteluun ja päätin lähteä etsimään sitä. Kirjoittamalla tätä. Muuttamalla ajattelutapaani. Alan käyttämään värikyniä. Vaikka sitten pakottamaan itseni innostumaan asioista ja suhtautumaan asioihin positiivisesti vähintään kirjoittamisen ajan! Uskon, että se alkaa tarttumaan.

Äitini mielestä olen inspiroiva, innostava, luova ja sosiaalinen. Näin tänään kun hän kirjoitti siskolleen mailia ja kuvaili minua noilla sanoilla. Sen ansiosta että olimme eilen pienellä retkellä.

Itse koen että tuo on yksi puoli minusta. Ainakin oli. Nykyään olen usein alakuloinen ja harmaa. En haluaisi olla. Jos tätä aikaa ei lasketa, pidän normaalioloissa itseäni ailahtelevaisena, innokkaana ja hauskana. Ehkä myös nokkelana ja vähän hajamielisenä.

Kirjoitin Googleen sanan positiivisuus. Ensimmäisenä linkkinä tulee (yllättäen) positiivareiden sivusto. Kannustavat lauseet ja tekstit on kivoja, mutta sitä en tällä blogilla maalaile. Toisena Google tarjoaa jonkun filosofian tutkijan kirjoituksia. Sieltä nappasin ihan hyvän ajatuksen, jota sovellettakoot tässä blogissa:

Positiivinen ajattelu tarkoittaa kykyä suunnata huomion pääpaino ratkaisuun, ei ongelmaan.

Neljäntenä onkin jonkun Sarin ajatuksia ja mietteitä otsikolla positiivisuus hukassa. Sitten on muutamia linkkejä kannustaviin ja tsemppaaviin lehtiartikkeleihin. "Positiivisuus luo toivoa" -tyyliin.

Tämän blogin aihepiirit tulevat varmasti heittelemään laidasta laitaan. Pääpaino tulee olemaan arkisissa asioissa, tai mistä ikinä sen positiivisen tuulahduksen milloinkin saankaan.

- Positiivisuuden sijaan puhun oikeastaan mieluummin rakentavasta asenteesta. Siinä ei ole kyse mistään syntymälahjasta tai hyvästä tuulesta, vaan ajattelutavasta, jota on jatkuvasti työstettävä ja pidettävä yllä. Jokainen normaali ihminen voi oppia rakentavan, uutta luovan ajattelun. Se vain vaatii töitä. (Jari Sarasvuo).