Aukaise sun silmät ja sytytä valo keskelle pimeää

Mun iltateessa (vai pitäsikö sanoa yöteessä) on sitaatti;
One who wants to always stay happy has to chnange often.


Ehkä se on niin. Ja klisee, mutta totta; mistäpäs sitä tietäisi miltä onnellisuus tuntuu, ellei olisi välillä onneton.

Minulla on hyvä fiilis. Olen viettänyt ns. välivuoden koulusta. Vaikka viittä vaille valmis olenkin. Viime viikolla kävin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa siellä. Jotenkin ahdisti. Mutta sitten kaikki meni paremmin kuin hyvin! Olin unohtanut, että en ole yksin kaikkien kouluun liittyvien asioiden kanssa vaan että sieltä saa apua ja tukea ja neuvoja jajaja. Kun yhtäkkiä niitä sain, kaikki tuntui sujuvan.

Nyt kun voimat on olleet lopussa, en ole jaksanut innostua mistään alaani liittyvästä. Into katosi ja harkitsin jo vakavissani alan vaihtoa, vaikka mikään muukaan ala ei tuntunut sen paremmalta vaihtoehdolta. Nyt olen löytänyt innostuksen, ainakin osittain, ja muistan taas millainen olen parhaimmillani. Pelottaa, että innostus katoaa.

Keskustelin viime viikolla opinnäytetyöni ohjaajan kanssa puhelimessa. Sanoin, että en aio ottaa liikaa hommia nyt (alunperin oli ollut puhetta että aloitan kirjoitustyön syksyllä, mutta itse ehdotin että voisin hiljakseen aloitella sitä jo kesällä). Kerroin, että minulla on toukokuussa harjoittelu ja että aion kahdeksan tunnin työpäivien jälkeen vaihtaa vapaalle. (Minun pitää oikeasti harjoitella sitä). "Kyllä minäkin olen kirjoittanut väitöskirjan ja käynyt töissä samaan aikaan, voit sinäkin tehdä harjoittelun ja lukea lähdemateriaalia ja kirjoittaa samaan aikaan". ...Aivoissa räjähti tuon kommentin jälkeen. En halua, sanoin. Haluan että minulla on muutakin elämää. Sanomattakin selvää, että hän paheksui päätöstäni.

Tuo on tyypillinen esimerkki tämän päivän meiningistä. En kestä sitä, että kaikkien pitäisi tehdä koko ajan lisää ja lisää ja lisää, kunnes on niin loppu että ei enää jaksa mitään. On hyvin halveksuttavaa, jos kieltäytyy ylimääräisistä hommista vedoten vapaa-aikaan. Eikö ennemminkin pitäisi olla ihailtavaa, että tietää oman jaksamisensa ja vetää rajat siihen. Onhan sitä ties kuinka paljon tutkimuksia siitä, että ihminen on tehokkaimmillaan levänneenä. Tekisi mieli kirjoittaa muutama sana tälle henkilölle, mutta taitaa olla parempi että en. Hän jää itse ensi vuonna vuorotteluvapaalle ja ohjaava opettajani vaihtuu. Hyvä niin. Voin hyvin kuvitella, miten hänen kommentistaan voisi jollekin tulla syyllinen olo, joka pakottaisi tekemään enemmän ja enemmän. Onneksi se ei päde minuun.

Puhelusta huolimatta olen erittäin innoissani aiheestani. Olen hankkinut lähdekirjallisuutta ja minusta on ihanaa pitkästä aikaa paneutua asiatekstiin ja pähkäillä ja pohtia asioita. Tai no, olenhan sitä tässä tehnyt vuoden mittaan muutenkin, mutta tämä on nyt eri asia. Ehkä joskus kerron tiivistetysti viime vuodesta, vaikka se ei sinänsä ole oleellista enää.

Nyt tuo rauhoittava iltatee taitaa oikeasti väsyttää, ei nimittäin ajatus kulje. Se on ainoastaan oikein tähän aikaan illasta :)