keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Haluan vain rakastaa, mutten jaksa nostaa mun luomia.


Pohdin tuossa yhtenä päivänä, miksi asioita herkemmin vastustetaan kuin kannatetaan. Tai ainakin vastustaminen ilmaistaan useammin. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ihmiset aktivoituu silloin kun ollaan jotain vastaan, liittyy erinnäisiin ryhmiin ja sitä rataa. Hauska sattuma, sillä myöhemmin samana päivänä luin kirjoituksen siitä, millaisen ilmiön Pekka Haavisto on saanut aikaan sosiaalisessa mediassa. Hänen FB -ryhmänsä on jonkun tutkimuksen mukaan aktiivisin kaikista ehdokkaista, samoin kannattajat. Juttu käsitteli sitä, että kerrankin ihmiset ovat vastustamisen sijaan aktivoituneet jonkun asian kannattamisen vuoksi. Jutussa myös pohdittiin herättääkö asioiden vastustaminen enemmän tunteita kuin jonkun kannattaminen? 


Olisi jotenkin hienoa, jos voisi enemmän ajatella sitä kautta minkä puolesta seisoo, mitä kannattaa, kuin sitä mitä vastustaa.


Tämä kappale on saanut minut hyvälle tuulelle viime päivinä, olen käynnistänyt aamut kuuntelemalla tämän muutamaan otteeseen.

The Drums - Let's go surfing
http://www.youtube.com/watch?v=XdyJUrEJD9U

2 kommenttia:

  1. Olen huomannut samaa, että vastustaminen ja negistely tuntuvat monelle olevan helpompia keinoja ilmaista itseään kuin kannattaminen tai asioiden hyvien puolien näkeminen. Monella tällainen on ehkä automaatio, jota ei edes kunnolla noteerata. Omien sanojen takana seisominen saattaa myös pelottaa monia, jos oma mielipide on eriävä yleisestä mielipiteestä. En tiedä, nämä olivat vain villejä veikkauksia :)

    VastaaPoista
  2. Uskon myös että vastustaminen ja negistely on automaatio, myös itselläni useasti. Uskon myös, että tästä tavasta pääsee eroon jos tahtoo :)

    Kiva saada uusi lukija! Kiinnostava blogi myös itselläsi!

    VastaaPoista