Vaikka minä putoan kaivossa, jossa ei oo seiniä eikä pohjaa.

Fiilis ei voi olla mitään muuta kuin hieno; yli miljoona suomalaista äänesti avoimen ja tasa-arvoisen Suomen puolesta. Nyt käynnistyvät spekulaatiot mediassa on parasta sivuuttaa, yhden "uutisen" huomasin vahingossa, jossa Soini oli taas saanut tilaisuuden haukkua vihreitä. En vaan jaksa ymmärtää, miksi on pakko ottaa tuo linja tällaisessakin tilanteessa. Molemmat toisen kierroksen ehdokkaat olivat viimeisen päälle herrasmiehiä -onneksi- eikä viimeisen parin viikon aikana tarvinnut lukea lapsellisia haukkuja jotka olisivat kohdistuneet ehdokkaalta toiselle. Asialliset vaalit. Molemmat ovat myös varsin päteviä, kokeneita ja samankaltaiset arvot omaavia.

Minulle Haavisto on näiden vaalien voittaja, hän sai aikaan jotain mitä on verrattu jopa obama -tyyliseen nousuun. Niinistö on aloittanut kamppanjointinsa jo reilu 10 vuotta sitten ja käytännössä oli ihmisten valitsema presidentti ennen koko vaaleja, tänään pitkään tehty työ palkittiin. Lyhyessä ajassa Haavisto nousi kuitenkin varteenotettavaksi haastajaksi ja selvitti tiensä toiselle kierrokselle. Yksi syy miksi Haavisto on minulle voittaja on myös se, että hän sai nostettua esiin tärkeitä aiheita. Ihmisoikeudet, luokkayhteiskunta, tasa-arvo, kiusaaminen - ei näitä presidentti muuta, vaan avoin keskustelu. Toivon, että nyt se keskustelu vasta alkaisi, ilmapiiri ei muutu vaikenemalla. Ei voi kun olla ylpeä siitä miten esimerkilliseen suuntaan Suomi on menossa, kuinka sissejä altavastaavat pystyvät olemaan ja kuinka paljon pehmeitä arvoja kannattavia ihmisiä tästä maasta löytyy. Tämä maa tuntuu hivenen mukavammalta paikalta elää. Jälleen kerran Kataisen ensimmäisen kierroksen lopussa kiteyttämiin sanoihin; ihmiset äänestivät eurooppamyönteisen, avoimen ja tasa-arvoisen Suomen puolesta.

Ajatuksen voimalla voi siirtää vuoria, tai tehdä kynnyksistä esteitä ja pysyy jumissa.

Olin eilen ystäväni kanssa Tampereen Klubilla Pekka Haaviston tukikeikalla. Ei ihan verrattavissa maanantaiseen Helsingin konserttiin, mutta esiintyjäkaarti oli silti varsin kattava. Päällimmäiseksi jäi mieleen hyvä tunnelma ja fiilis mikä ihmisten keskuudessa vallitsi. Monet artistit esittivät covereita ja jotenkin kaikista biiseistäkin huokui sellainen positiivinen henki. Tuli oikeasti tosi hyvä mieli siitä, että kaikki olivat hyvällä mielellä. Jälleen kerran voi todeta, että hyvä fiilis tarttuu.

Mikähän siinä on, että tällaista yhteenkuuluvuutta on hankala kokea ns. normaaliarkena. Jääkiekon maailmanmestaruus yhdisti porukan, tuntemattomat heittivät kaduilla ylävitosia ja kaikki hymyilivät. Miksi sellainen fiilis ei voisi olla useammin. Ymmärrän että tarvitaan joku isompi asia tai ilmiö yhdistämään tuntemattomia, mutta miksi sen täytyy olla niin? Olisi kivaa että aina, tai edes useammin, vallitsisi sellainen yhteenkuuluvuus. Liian usein kaikki vain kyräilevät toisiaan, sulkeutuvat omiin maalmoihinsa huomioimatta muita.

Enkä tarkoita nyt mitään isänmaallista yhteenkuuluvuutta, ei. Kuulun siihen ryhmään jolle kaikki maailmanmestaruudet on aikalailla yhdentekeviä (nautin aina vain muiden riemusta ja ilosta mitä tuollaiset herättää), itsenäisyyspäivä ja linnanjuhlat eivät merkitse mitään (tämä ei tietenkään tarkoita etteikö itsenäisyys merkitsisi, onhan se läsnä kaikkina päivinä). Tarkoitan nyt sitä miten me eletään täällä. Miten monesti etsitään jostain ryhmästä jotain vikaa, arvostellaan muita sen sijaan että kannustettaisiin. Näitä teemoja Haavisto on nostanut esiin kampanjassaan ja nämä ovat kyllä sellaisia asioita joita olisi syytä miettiä ilman mitään vaalejakin. Mehän tämän yhteiskunnan teemme, jokainen meistä muokkaa tätä maata sellaiseksi kuin se on.

Eduskuntavaalien aikana korostui jotenkin tämä MINUN asiani ja TUO EI OLE TÄRKEÄ ASIA - ajattelu. Tuolloin mietin paljon sitä miksi puolueen tai edustajan pitäisi ajaa vain MINUN asiaani, koska kaikkihan me täällä eletään. Ja haluaisin ainakin ajatella niin, että poliitikot ajavat meidän kaikkien asioita, ei vain minun. Miksi minun asiani olisivat tärkeämpiä kuin jonkun muun? Eikö kaikkien edun pitäisi olla tärkeää. Ja nyt päästään siihen asian ytimeen, ei pelkästään poliitikoille, vaan ihan meille kaikille. Me kaikki luomme sen yhteiskunnan ja jotenkin kaipaan itsekkyyden ja oman edun tavoittelun tilalle yhteenkuuluvuutta ja kunnioitusta. Sellaista kokee harvoin, paitsi tietenkin omissa yhteisöissä.

Ajatuksen voimalla voi siirtää vuoria,

tai tehdä kynnyksistä esteitä ja pysyy jumissa.

Ja kun painat pitkin valtateitä mielessäsi välkkyy ajatus.

Ajatuksen voimalla sä päädyt palatsiin,

tai alas katuojaan, jos päässäs päätät niin.

Ja kun painat kaiken villaisella, 

mielessäsi ohjaa ajatus.

Jos kaunis mielesi on,

niin kauniimmaksi tuut.

Millainen mielesi on,

niin sellaiseksi muutut.

Eikä yksikään mutteri, kivikirkko tai linkkari

ole syntynyt itsestään

vaan ensin sisällä jonkun pään.

Jos kaunis mielesi on, niin sellaiseksi muutut.

Se on ajatuksen voimaa.

Ajatuksen voimaa.

Ajatuksen voimalla vanhenet vuosia,

tai pysyt mieleltäsi leikkivänä lapsena.

Ja kun painat hissin nappulaa,

niin mielessäsi on ensin ajatus.

Ajatuksen voimalla voi jakaa rakkautta,

tai pitää yllä vihaa, hautoa kostoa.

Ja kun painat liipaisinta niin mielessäsi on

ensin ajatus.

Ja jos kaunis mielesi on, niin kauniimmaksi tuut.

Millainen mielesi on, niin sellaiseksi muutut.

Eikä yksikään tikari, autopommi tai kivääri,

ole syntynyt itsestään, 

vaan ensin sisällä jonkun pään.

Jos kaunis mielesi on, niin sellaiseksi muutut.

Se on ajatuksen voimaa.

/ Tuure Kilpeläinen, Ajatuksen voimaa

Tänään soitellen sotaan, sotaan jossa ketään ei tarvitse vahingoittaa

Hyvä ystäväni oli muutaman yön luonani. Yökyläily on aina mukavaa, uskon että se on kivaa iästä riippumatta. Haimme ruokaa lähikiinalaisesta, söimme (liian) paljon karkkeja, katsoimme kaikkia huonon hyviä ohjelmia (kuten Satuhäät) ja nauroimme. Nauroimme kaikelle, etenkin kaikille vakaville asioille mitä nyt on ollut.


Mietittiin, että voiko kukaan joka ei ole koskaan ollut masentunut oikeasti tietää miltä se tuntuu. Itse en ainakaan sitä mielentilaa aiemmin tajunnut. Eikä sitä tietenkään tarvitsekaan tajuta, lisäksi jokainen kokee sen omalla tavallaan. Mutta on olemassa tietenkin paljon yhtäläisyyksiä. Teki hyvää nauraa sille.

Fiilis on ollut parempi. Olen ollut viimeksi maanantaina lenkillä ja tunnen sen mielessäni. Olo on heti paljon vetämättömämpi ja mieli oikukkaampi. En ole meditoinut sitten viime keskiviikon, jolloin niitä huonoja uutisia sain.

Eivät riitä enää maalaukset, tahdon nähdä mitä on niiden takana

http://www.youtube.com/watch?v=93GDBdm-90I&feature=related

Kun ei pelkää itseään, ei pelkää myöskään elää elämää

Jos tapahtuu jotain ikävää, kuten nyt, olen huomannut että mulla on tapana eristäytyä valtaosasta ihmisistä. Ei niin, ettenkö haluaisi nähdä tai jutella heidän kanssaan, en vain jaksa ottaa yhteyttä. Siinä samassa tulee mietittyä kuinka moni pitää yhteyttä silloin kun itse en ole se aktiivinen osapuoli. Se on ehkä vähän tyhmää. Projekti angstaus. Täten lupaan työstää tätä piirrettä itsessäni, kunhan näistä ajoista on selvitty.

Kun sitten vuorten takaa kuuluu mörön mörinää 

niin Nyyti heti ensimmäiseen koloon lymyää 

ja ryömii sieltä äikäisenä jalkaa polkien: 

Mun täytyy nyt lohdutella Tuittua, en saa nyt olla arka! 

Hän pelkää vielä enemmän, se pikku Tuittu parka! 

Sain viime viikolla huonoja uutisia. Niin huonoja, että viimeiset neljä päivää on ollut lähes mahdotonta edes yrittää jaksaa miettiä mitään valoista. Vaikka tämä blogi keskittyykin positiivisiin juttuihin, niin aina ei kuitenkaan tarvitse. Suuren surun kohdatessa täytyy vaan kohdata se ja odottaa, että aika kuluu. Viime vuosi oli omalta osaltani hyvin rankka, sain läheiset ihmiset olivat sitä kultaakin kalliimpia. Nyt tuntuu, että olen tavallaan raskas ystävä. Kun taas tapahtui jotain (ei itselleni), joka vie omaa iloisuutta ja energiaa pois. Tuntuu epäreilulta läheisiä kohtaan.

Jotain iloa ja positiivista kuitenkin. Olin odottanut eilisiä vaaleja jännityksellä ja innolla niin kauan. Nekään ei tuntuneet enää miltään, vaikka valvojaiset järjestettiinkin. Mutta kyllä se kuitenkin vaan tuntui ja tuntuu edelleen hyvältä, kun oma suosikki - vastoin monien ennakko-odotuksia - pääsi toiselle kierrokselle. Ikäviä asioita ei tarvitse miettiä koko aikaa, koska ne ei miettimäll muutu mihinkään. Tarpeeksi myönteiset asiat voi ne syrjäyttää. Haavisto! 

Viime syksyllä harva uskoi, että Haavistolla olisi mitään mahdollisuuksia toiselle kierrokselle. "No ei se kuitenkaan pääse", moni jotka muutaman viimeisen kuukauden aikana kääntyivät Haaviston kannattajaksi kommentoivat syksyllä. Ei kannattajat epäilivät viimeiseen asti. Itse aloin tosissani uskomaan mahdollisuuksiin, hyvin varovaisesti, mutta kuitenkin. Edelleen olen sitä mieltä, että myös kolmas sija olisi ollut voitto. Eduskuntavaaleissa tappion kokeneen puolueen harmaaksi ja hajuttomaksi luokiteltu ehdokas sai aikaan ilman suurta budjettia jotain, mitä harva olisi uskonut. Haavisto yhdisti ihmisiä yli puoluerajojen ja väläytti aidon kansalaisaktivismin merkitystä. Haavisto sai ihmiset aktivoitua positiivisessa hengessä ja itse pidän sitä jo voittona. Tämä ehdokas ei tuomitse, vaan keskustelee ja on oikeasti kiinnostunut kaikkien, ei vain tietyn ryhmän, yhteisistä asioista. Haavisto on malliesimerkki aidosta suvaitsevaisuudesta, sillanrakentaja. Hän uskaltaa keskustella vaietuistakin asioista ja tekee sen kiihkottomasti, mutta asioista aidosti innostuneena ja vastapuolta kunnioittaen. Ja onhan Haavisto aivan ylivoimainen diplomaatti, ja sehän on presidentin ykköstehtävä nykyään.

Jäi mieleen maikkarin viimeisestä vaalitentistä, kun kaikki ehdokkaat mölisivät ja puhuivat toistensa päälle. Haavisto odotti puheenvuoroa, häneltä kysyttiin muistaakseni jotain siitä miten hän pysyy aina niin rauhallisena. Hän vastasi, että sitä kutsutaan hyväksi kotikasvatukseksi ja että hän ei usko että presidentin täytyy puhua toisten päälle. Seuraavat kaksi viikkoa tulee olemaan mielenkiintoiset. Erään tutkimuksen mukaan Haavisto sai Ylen tenteissä toiseksi vähiten puheaikaa. Nyt ehdokkaita on vain kaksi, molemmat ovat pärjänneet tenteissä hyvin. Niinistö on monille tutumpi, nyt Haavisto saa enemmän ääntään kuuluviin ja nähtäväksi jää kuinka käy. Niin tai näin, molemmat vaihtoehdot ovat itselleni ok. Tämänkaltaisia kommentteja valitettavasti edelleen joutuu lukemaan http://ylilauta.org/b/src/132727035538.png, mutta onneksi negatiivisen ilmapiirin on jo syrjäyttänyt myönteinen, keskusteleva ja kunnioittava ilmapiiri.

Katainen kiteytti vaalituloksen eilen aika mainiosti; nyt on äänestetty avoimen ja tasa-arvoisen Suomen puolesta. 

You'll find that life is still worthwhile, If you just smile.

Kukaan ei varmaan jaksa enää lukea siitä miten ihanan rauhaisasti joulu sujui, kuinka joulu tuoksui tänä vuonna paremmalta kuin viime vuonna. Tai ainakaan minä en jaksa siitä kirjoittaa. Paitsi yhden asian, josta tuli erityisen hyvä mieli. Joulupäivänä käymme perinteisesti joulupäiväntansseissa paikallisessa yökerhossa kavereiden kanssa. Tänä vuonna näin siellä erityisen kivan näköisen pojan, jonka olemassaolon tiedostin koko illan. Sen näköisen pojan (tai no tässä iässä pitäisi varmaan sanoa, miehen), joka ei yleensä huomaa minua. Illan päätteeksi kyytiä odotellessamme tämä poika tuli sanomaan minulle, että sä olet tosi kaunis. M u l l e ! Jatkoi siihen perään vielä, että on varattu, mutta halusi vain sanoa tämän asian. Tuli niin hyvä mieli! Harvoin kukaan tuntematon ihminen sanoo kohteliaisuuksia. Itseluottamukseni kasvoi ainakin puoli metriä! Tuo poika ei varmasti tiennytkään kuinka hyvän mielen antoi minulle, ehkä jopa seuraavaksi kun (jossain baarissa) katseeni kohtaa jonkun oikeasti kiinnostavan ihmisen kanssa, saatan uskaltautua juttelemaan. Kiitos tuolle pojalle. Tuon jälkeen olen muistuttanut itseäni sanomaan tuntemattomille ihmisille jotain mukavaa (ei välttämättä ulkonäöstä) edes joskus, koska positiivisuudella todellakin on iso voima. Minulla on kohta kuukauden ollut hyvä mieli tuon pojan kohteliaisuudesta. Ollaan kivoja toisillemme :)

Hannele Richertin sarjakuva kokoelmasta Sielun koostumus.

Smile and maybe tomorrow, you'll see the sun come shining through for you

Despite everything, I believe that people are really good at heart.
/ Anne Frank

Ulkoilin eilen useita tunteja, tuli hyvä fiilis! Lisäksi tein jotain, mitä en ole tehnyt aiemmin. Olen asunut Tampereella neljä ja puoli vuotta, mutta en ollut vielä koskaan käynyt paikallisessa kuuluisuudessa; Pyynikin näkötornissa. Maasto on mitä parhainta lenkkeilyyn ja maisemat huikeita. Näkötornin (kuulemma maankuulut) munkit jäivät testaamatta, onpa hyvä syy mennä toistamiseen.

Tänään meinaa iskeä flunssa. Vetämättömän olon ansiosta olen hyvällä omalla tunnolla makoillut koko päivän sohvalla. Huomasin että Teemalta oli viikko sitten tullut BBC:n vuonna 2007 tehty viisiosainen minisarja Anne Frankin päiväkirja, jota en ollut aiemmin nähnyt, vaikka tarina luonnollisesti onkin tuttu. Löytyy Areenasta vielä muutaman päivän, suosittelen. Anne Frank jotenkin inspiroi mua tänään suuresti. Olen lukenut päiväkirjan joskus ajat sitten, tuon sarjan ansiosta päätin ostaa sen huuto.netistä ja lukea uudestaan.

Näin telkkariohjelmiin liittyen jatkan seuraavaan aiheeseen. Katselin uuden vuoden päivänä voice of finlandia ja liikutuin hyvin suuresti erään tyttösen Nat King Colen Smile biisin tulkinnasta. Tämä jotenkin koskettaa mua hyvin suuresti, paljon enemmän kuin alkuperäinen biisi (joskin se on myös erinomainen). Olisipa mahdollisuus kuunnella tämä jotain muuta kautta kun täältä. Tästä tulee vaan niin hyvä mieli. Päätin kuunnella tämän aina jos yhtään on paha mieli.

Everyone has inside of him/her piece of good news. The good news is that you don't know how great you can be! How much you can love! What you accomplish! And what your potentional is! 
/Anne Frank

Think of all the beauty still left around you and be happy.
/Anne Frank

I've felt old before my time but now I keep the age away

Me kaikki olemme sen saman opettajan opissa, josta uskonnot alun perin olivat kiinnostuneita: todellisuuden. Todellisuuden oivaltaminen on kysymys... kahdenkymmenenneljän tunnin hallinnasta. Tee se hyvin, ilman itsesäälin tunteita. On yhtä rankkaa sada lapset tungetuiksi autoon, jotta päästään matkaan kohti päätien bussipysäkkiä, kuin hyräillä aamun kylmyydessä sutria meditaatiosalissa. Toinen askare ei ole toista parempi - kumpikin voi olla ikävystyttävä - ja kummassakin on toistoon liittyvät hyveensä. Toisto ja rituaalinomaisuus ja niistä juontuvat edut ilmenevät monin tavoin. Suodattimen vaihtaminen, vuotavien nenien niistäminen, kokouksiin meno, tavaroiden paikoilleen asettaminen, tiskaaminen, auton öljyjen tarkistaminen - älä sorru ajattelemaan, että ne vievät sinua harhateille tärkeämpien toimiesi parista. Tämänkaltaiset arkiset askareet eivät ole vaikeuksia, jotka toivomme pystyvämme välttämään, niin että voisimme keskittyä "harjoituksemme", joka saattaa meidät oikealle "tielle" - Se on tiemme.

GARY SNYDER, The Practice of the Wild

Siirrän vielä vähän joulu/uusivuosi postausta. Sen verran tulevasta vuodesta, että haluan oppia olemaan enemmän läsnä. Tosin se halu on ollut jo pitkään, mutta nyt prosessi on käynnistynyt kunnolla.

Meditaatio on kiinnostanut minua pitkään, löytämättä oikeaa väylää toteuttaa sitä. Tai ehkä ymmärtämättä ihan täysin mitä ja miten. Läsnäolon kehittäminen ja arjessa pysähtymisen taito on se mitä etsin. Olen kokeillut ohjattuja meditaatioharjoituksia joitain kertoja, mutta ne aina jäivät. Minulle suositeltiin Jonn Kabat-Zinnin Olet jo perillä teosta ja se tuntui alusta saakka omalta. Ehdoton plussa on, että se ei ole sidonnainen mihinkään uskontoon, harjoitukset on helposti toteutettavissa arjessa.

Luen tätä kirjaa nyt toista kuukautta. Olen lueskellut sitä hiljakseen, luku päivässä, että jää aikaa prosessoida luettua. Kirjassa on paljon helppoja meditaatioharjoituksia jotka kehittävät tietoisen läsnäolon taitoa. Vaikka kirjasta on vielä vähän jäljellä, uskallan jo tässä vaiheessa suositella sitä jokaiselle. Olen tehnyt niitä harjoituksia satunnaisesti muutaman kuukauden, jotenkin halusin lukea kokonaisuuden ennen kuin aloitan. Ehkä tuo vuodenvaihde (vaikkakaan en UV:n lupauksia sanan siinä merkityksessä suosikaan) tuntui mieluisalta tavalta ottaa harjoitukset jokapäiväiseen elämään. Katsotaan mitä tulee.

Tekisi sittenkin mieli kirjoittaa uudesta vuodesta, mutta tyydyn toivottamaan paljon hyvyyttä ja onnellisuutta tähänkin vuoteen!

Tehdäänkö ihmeitä?

Kirjoitan myöhemmin joulusta ja siitä kuinka hyvin se kokonaisuudessaan meni. Tarkoitukseni oli nyt kirjoittaa mietteitä menneestä ja tulevasta vuodesta, mutta tavoistani poiketen päätin antaa oman panokseni kirjoittamalla ajankohtaisesta aiheesta, josta kaikki kirjoittaa. Tulevista vaaleista. Tarkoitukseni ei ole tyrkyttää, vaan kantaa korteni kekoon oman suosikkini puolesta, kannustaa niitä ketkä eivät vielä tiedä ketä äänestää tutustumaan ehdokkaisiin. 

Päätin syksyllä, että en ota kantaa presidentinvaaleihin esim. Facebookissa. Kunnes perehdyin Pekka Haavistoon. Marraskuun lopussa liityin Pekka Haavisto presidentiksi 2012 ryhmään, jäseniä oli tuolloin muistaakseni noin 6000. Luku oli mielestäni melko iso muihin ehdokkaisiin verrattuna. Sivulla alettiin suitsuttaa että kohta rikotaan 10 000 raja. Suhtauduin skeptisesti asiaan, aktivoituisivatko kannattajat oikeasti niin paljon. Tällä hetkellä ryhmään kuuluu yli 20 000 ihmistä. Uskomatonta. 

Jossain vaiheessa luettuani Anssi Kelan avoimen kirjeen Haaviston kannattajille päätin jakaa kirjoituksen FB-seinälläni. Kuulutani monilta kommentteja "olin ajatellut äänestää Niinistöä, mutta en tiedä" tai "en ajatellut äänestää, koska kaikki tuntuu olevan niin samanlaisia" ajattelin, että jos on mahdollista että linkki Facebookissa saa edes yhden ihmisen kiinnostumaan Haavistosta sen verran, että perehtyy mieheen, niin miksi ei. Miksipä ei kannattaisi avoimesti asiaa jonka puolesta uskoo, etenkin kun nykyään (sosiaalisen) median avulla on mieletön mahdollisuus vaikuttaa.

Keskustelin vaaleista perussuomalaisia kannattavan ystäväni kanssa - hän aikoo äänestää Haavistoa. En usko että hän olisi ollut tuota mieltä vielä viime keväänä. Tämä todistaa minulle, että Haavisto on persoonana onnistunut rikkomaan monenkin ennakkokäsitykset puolueestaan tai itsestään. Paljon spekuloidaan myös sitä että onko kenestäkään Niinistölle vastustajaksi. Keskustelu toisen ystäväni kanssa taannoin sivuutti aihetta, kerroin että en usko että Lipposella, Väyrysellä tai Soinilla olisi mitään mahdollisuuksia voittaa Niinistöä toisella kierroksella. Kuten ei naisilla tai nuorimmaisella Paavollakaan. Sanoin, että mielestäni ainut joka voi oikeasti haastaa Niinistön toisella kierroksella on Haavisto, koska Haavistolla on selkeästi vähiten vastustajia, hän on melko neutraali. Ystäväni totesi, että ei todellakaan ole, että heidän työpaikallaan monikaan ei haluaisi tätä presidentiksi homouden takia. Ja perään vielä työympäristön mietteen, että pitääkö sen puolison vielä olla sellainen kun on.

Haluaisin että tulevissa vaaliessa tulee toinen kierros. En vastusta Niinistöä, mutta kannatan Haavistoa. Niinistön ennakkosuosikin asema on ainakin galluppien mukaan laskussa, yhä useampi ei tiedä ketä äänestää.  Koska asiasta on jo kirjoitettu, tämä riittäkööt ja tyydyn lisäämään linkit jo tehtyihin teksteihin.

"Mutta onko kenelläkään vastaehdokkaalla edes pientä mahdollisuutta voittaa Niinistöä? 

Tuskin ainakaan Väyrysellä tai Soinilla. Molemmilla miehillä on valtavasti vastustusta ja moni äänestäisi presidentiksi mieluummin vaikka itseään Uuno Turhapuroa. Lipposen profiili on hyvin samanlainen kuin Niinistön, joten häntä ei pidetä todellisena vaihtoehtona. Pekka Haavisto saattaa yllättäen valikoitua Niinistön kannalta pahimmaksi kilpakumppaniksi kakkoskierrokselle. Hän poikkeaa riittävästi Niinistöstä eikä hänellä ole laajaa vastustusta - joitakin homoja kavahtavia äänestäjiä lukuunottomatta."

Kohta on ilmeisesti alkamassa jälleen presidenttitentti. Tiesin jo ennen kahta ensimmäistä ketä tulen äänestämään, mutta katsoin ne mielenkiinnosta. En tiedä tulenko katsomaan enempää, jotenkin kyllästyttää että suurinosa ehdokkaista havittelee äänestäjien suosiota ulkoaopetelluilla vitseillä ja hauskuuttamalla katsojia sillä kuka vittuilee parhaiten kenellekin. Oikeasti. Ymmärrän että se on jollain tasolla viihdyttävää katsottavaa, mutta jotenkin ottaa päähän että aikuiset ihmiset alentuvat äänenkalastelussa tuolle tasolle. Valitsemassa ei kai olla Suomen johtavaa koomikkoa tai vittuilevaa näsäviisastelijaa.

Nämä ovat minulle arvovaalit, joissa äänestän nimenomaan ihmistä. Jos tänä päivänä vielä joutuu työpaikkanaureskelun kohteeksi seksuaalisen suuntautumisen ja kumppanin syntyperän takia, on oikeasti syytä miettiä yhtyykö nauruun, vaikeneeko, vai puolustaako sitä suvaitsevaista Suomea jossa ainakin minä haluaisin elää. Enkä viittaa tällä nyt ystäväni työympäristöön tai politiikan tekemiseen, vaan ihan yleisiin asenteisiin. Niihin joista kirjoitetaan hyssytellen ja joiden olemassaolon välillä jopa unohtaa. Haluaisin uskoa, että kenenkään seksuaalisella suuntauksella ei olisi mitään tekemistä äänestyspäätöksen kanssa. Tiedän, että niin ei vielä ole, mutta uskallan väittää, että suurinta osaa se ei oikeasti enää kiinnosta tippaakaan. Onneksi valtaosa ihmisistä tuntuu tarkastelevan ehdokkaita muilla perusteilla kuin kumppanin sukupuolen, hiustenvärin tai vaikkapa vasenkätisyyden perusteella. Luin juuri uutisen, että Haavisto on Lapin presidenttikyselyn yllätysvoittaja. Toisena tulee Väyrynen. Marraskuussa suosituin ehdokas oli Soini. Kaikki tietää että presidentillä ei ole päätösvaltaa, mutta hän on tavallaan Suomen kansan peili.
Tässä vielä; 16 syytä äänestää Pekka Haavistoa.


EDIT:
En siis ajattele, että kaikkien jotka ei Haavistoa kannata, syynä olisi että vastustaa homoja. Osa kuitenkin vastustaa tästä syystä ja koska se on ns. perseestä - sekä tässä tapauksessa että ihan arkielämässä - halusin tuoda tämänkin asian esiin. Jokaisella on omat prioriteettinsä, eikä jonkun muun kannattaminen luonnollisesti tarkoita toisen vastustamista. Jokainen löytäköön sen ehdokkaan joka eniten edustaa itseään. Haluan vain kannustaa niitä jotka eivät vielä sitä ole löytäneet, tai jotka aikovat jättää äänestämättä, perehtymään Haavistoon ja muihin ehdokkaisiin.

Haluan vain rakastaa, mutten jaksa nostaa mun luomia.

Pohdin tuossa yhtenä päivänä, miksi asioita herkemmin vastustetaan kuin kannatetaan. Tai ainakin vastustaminen ilmaistaan useammin. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ihmiset aktivoituu silloin kun ollaan jotain vastaan, liittyy erinnäisiin ryhmiin ja sitä rataa. Hauska sattuma, sillä myöhemmin samana päivänä luin kirjoituksen siitä, millaisen ilmiön Pekka Haavisto on saanut aikaan sosiaalisessa mediassa. Hänen FB -ryhmänsä on jonkun tutkimuksen mukaan aktiivisin kaikista ehdokkaista, samoin kannattajat. Juttu käsitteli sitä, että kerrankin ihmiset ovat vastustamisen sijaan aktivoituneet jonkun asian kannattamisen vuoksi. Jutussa myös pohdittiin herättääkö asioiden vastustaminen enemmän tunteita kuin jonkun kannattaminen? 

Olisi jotenkin hienoa, jos voisi enemmän ajatella sitä kautta minkä puolesta seisoo, mitä kannattaa, kuin sitä mitä vastustaa.


Tämä kappale on saanut minut hyvälle tuulelle viime päivinä, olen käynnistänyt aamut kuuntelemalla tämän muutamaan otteeseen.

The Drums - Let's go surfing
http://www.youtube.com/watch?v=XdyJUrEJD9U

Kun suljen silmät kuulen huudon: juokse, yli veden kadonneen saaren luokse

Ja minä alan juosta, mut veri, se pakenee päästä,  

kuu taivaalla loistaa, ja heijastuu jäästä 

mulla on pahoja aavistuksia, mielessä tämän tästä

Facebook kaverillani luki eilen statuksessa, että hänen onnellisuutensa on suoraan verrannollinen hänen statustensa tykkääjiin. Tämä huvitti minua. Kunnes tulin tänne blogiin ja huomasin, että tänne on ilmestynyt uusi lukija. Kyllä minulle vaan tuli siitä hyvä mieli. Virtuaalista onnellisuutta.

"Ehkä parempi että katellaan sit kun oot paremmassa kunnossa", ystäväni sanoi minulle pari kuukautta sitten. Emmin hetken ennen kuin kirjoitin sanan ystävä. Ensinnäkään en ole NIIN huonossa kunnossa tai mitään, että ei syytä huoleen. Sanoin vain että jauhettuamme useita päiviä hänen angsteistaan, kuunneltuani päivätolkulla hänen riitelemistä miehensä kanssa, totesin että olisi ollut kiva tehdä jotain KIVAA kun hän oli luonani vierailulla. Ehkä olen ollut sen verran harmaassa sumussa, että tajusin jotenkin muutama viikko sitten vasta kuinka ärsyttävä tuo kommentti oikeastaan onkaan. Me selvitetään välit tahoillamme, ei siitä enempää, uskon kuitenkin ystävyyteen ja siihen että puhumalla asiat selkenee. Ehkä hän ei tarkoittanut asiaa niin karusti. Mutta onhan tuo totta, että olen varmasti huonompaa seuraa nyt. Huomioin vähemmän ihmisiä. Kovin iloinen olenkin niistä lukuisista, jotka ymmärtävät ja vain ovat olemassa. Mieleni olisi varmasti paljon harmaampi, mikäli en omaisi niin laajaa ystäväpiiriä.

Tämän kummemmin asiaa analysoimatta kirjoitan muutaman asian, josta tänään on oikeasti tullut hyvä fiilis. Ehkä se jatkuu, kun kirjoitan ne ja voin lukea niistä myöhemmin täältä.

Ostin sellaisen Antti Asplundin risti -korun. Onhan ne vähän kliseitä, kyllä. Mutta tykkään silti niistä. Eritoten hyvä mieli tuli siitä, että rohkenin tinkiä hintaa (kyseessä oli joulumarkkinat). Normaalisti he myyvät niitä kuulemma 35 eurolla, mutta olivat valmiita tiputtamaan hintaa 25 euroon. Suoritin nopean googlauksen (kiitos nykyaika) ja pikaisella tsekkauksella totesin että moni on niistä maksanut kolmen kybän hujakoilla, mutta alimmillaan reilu pari kymppiä. Kokeilin onneani ja sanoin että löysin netistä 15eurolla vastaavan ja sanoin maksavani korusta sen verran. Myyjä ei suostunut. Palasin paikalle myöhemmin ja kysyin oliko heillä tosiaan jäljellä vain yksi valkoinen (halusin nimenomaan valkoisen). Kyllä. Eikö viimeinen lähtisi sillä 15 eurolla, tiedustelin. Ja lähtihän se. Lähtökohtaisesti en pidä tinkimisestä, mutta halusin korun ja minulla oli käteistä vain se 15 euroa. Rohkeudesta voi aina iloita! Ja hienosta korusta :)

Kuuntelin tänään pitkästä aikaa radiota ja kuulin Pariisin Kevään uuden biisin! En edes tiennyt että kyseiseltä orkesterilta oli tullut uutta tuotantoa! Tämä ilahduttaa kovasti.

Lisäksi sain illalla ilouutisia; hyvä ystäväni oli synnyttänyt (48 tuntia) ja lapsi on vihdoin onnellisesti maailmassa. En muista koska olisin viimeksi jännittänyt niin paljon. En edes aavistanut jännittäväni niin paljon asiaa. 

Olihan viikonlopussa jotain kökköäkin, mutta enää en oikeastaan edes muista sitä. Hyvä viikonloppu!

http://www.youtube.com/watch?v=0xqIoCOVV9s

I'll be home for christmas

Sain tänään ensimmäisen joululahjani. Tekisi niin kamalasti mieli avata se jo. Yleensä avaankin lahjat heti, mutta tänä vuonna päätin tehdä poikkeuksen ja avata ne vasta aattona. Paketti on laukussa ja on sellainen positiivinen lapsenomainen jänskätys, että mitä siellä mahtaa olla. Vaikka lahjojen antaminen on lähtökohtaisesti kivempaa.

Meidän isä ostaa joka vuosi meille kaikille lapsille Veikkauksen joulukalenterit, se on yksi niistä harvoista perinteistä elämässä. Aluksi raaputin niitä kiltisti järjestyksessä, useampana jouluna olin varma että NYT se päävoitto tulee yhden joulupukin puuttuessa. Niin ei kuitenkaan koskaan ole käynyt. Vielä. Käytettyäni voittorahat pelkästään mielessäni useampana vuotena, ryhdyin suojelemaan itseäni pettymykseltä - raaputtamalla kaikki päivät kerralla. Enkä silti voittanut. Tänä vuonna olen raaputtanut maltillisesti. (Okei, säästelin aluksi ja raaputin seitsemän luukkua kerralla josta jatkoin 13 luukkuun saakka ja olisin varmasti jatkanut vielä lisääkin ellei puhelinsoitto olisi keskeyttänyt). Nyt on hyvä fiilis, että voin (toivottavasti) raaputtaa viimeisen luukun vasta aattona.

En ole mikään jouluihminen. En pidä sen tuomasta "pakko ostaa" meiningistä, monien ihmisten stressistä, uskonnollisuudesta tms. Mutta jotain se joulu kuitenkin merkitsee. Minulle se on ehkä vuoden ainut päivä, jolloin voi rauhoittua perheen kesken, viettää aikaa yhdessä ilman että jollain on jotain menoa. Ei puhuta joulusta kuitenkaan enempää. Toistaiseksi.


Myös presidenttiehdokas Pekka Haavisto osoitti Facebook päivityksessään mukavaa positiivista ajattelua (myönnetäkööt että itselläni on ollut hivenen haasteita saman suhteen tällä viikolla). Vaikka häntä ja hänen puolisoaan riepoteltiin eilen seiskan lööpeissä, esiintyi Pekka samana päivänä Ylen pressatentissä varsin tyynenä. Ja niin hyvin, että on saanut parhaimmat pisteet kaikilta keskusteluun osallistuneita arvostelleilta toimittajilta. Statuksessaan mies kirjoitti;

"Pekka Haavisto presidentiksi 2012Puolison vuoro olla lööpeissä. Vakavia kotikeskusteluja eilen. Eilisen hyvät uutiset? Pressapuolisoiden leivontakisan voitto."

Vaikka lööppi varmasti aiheuttaa (etenkin jo valmiiksi Haavistoa inhoavien keskuudessa) negatiivista kommentointia ja mahdollisesti hallaa miehen imagolle, on jotain hyvääkin. Leivontakisan voitto :) Ja paljon kannustavia kommentteja.

Täytyy itsekin skarpata tämän positiivisuuden kanssa. Pysyä hereillä. Tosin huomasin äsken reagoivani varsin kurjaan juttuun positiivisella ajattelulla, ilman tarkoituksen mukaista yritystä. Kaverini itki, koska oli hukannut juuri hukannut junalippunsa, hänen piti matkustaa pitkä matka yöjunalla joulun viettoon. Sen sijaan että olisin sanonut että voi voi voi kun kamalaa ja tuntenut pahaa mieltä (mikä on se ns. normaali reaktioni), kuulin itseni toteavan että onneksi se oli lippu, eikä lompakko tai puhelin ja onneksi junia kulkee huomennakin. Ei ehkä mikään positiivisuuden huipentuma, mutta kuitenkin olen ylpeä että en ryhtynyt voivottelemaan asiaa. 

Olen nähnyt painajaisia parina yönä, en yleensä koskaan näe niitä. Jos ajattelen jotain kovin kivaa, vaikka sitä lahjaa, niin ehkä tulevan yön unet ovat miellyttävämpiä.

Melancholia

Ja auringon takaa paljastui planeetta, joka lähestyy maata. Planeetan nimi on Melancholia.

Siitä saakka kun Melancholia tuli ensi-iltaan, olen halunnut mennä katsomaan sen. Onhan kyseessä yhden ohjaaja suosikkini uusin teos. Tiesin elokuvan käsittelevän masennusta. Valtaosa Trierin tuotannosta on tehnyt minuun lähtemättömän vaikutuksen. Koko syksyn jotenkin välttelin Melancholiaa.

Huomasin, että tällä viikolla menee viimeiset näytökset. Luulin että viimeinen näytös oli ollut ajat sitten ja olin valmistautunut katsomaan elokuvan dvd:ltä. Nyt koin olevani valmis näkemään sen, leffassa.

Elokuva ei mene suosikkeihini Trierin tuotannosta, mutta pidin silti siitä. Oli asioita joista en pitänyt (lähinnä loppupuolella), mutta oli siinä myös paljon hyvää.

Huomasin kyyneleiden valuvan silmistäni kun Justine (Kirsten Dunst) kuvasi väsyneenä olotilaansa harmaaksi lankakeräksi joka vain on sotkeutunut jalkoihin ja tekee liikkumisesta niin kovin hankalaa. 

Tekisi mieli ottaa sakset ja leikata oma lankakerä pieniksi paloiksi.

Elokuvateatterissa on aina kivaa, koen kokemuksen positiiviseksi. Siellä salisa jotenkin sielu lepää. Tulee hyvä mieli. Lisäksi pitkästä aikaa koin iloa siitä että joku ohjaaja (tässä tapauksessa Trier) on olemassa ja tarjonnut niin paljon minulle elokuviensa kautta.

Lueskelin eilen hysteriasta (ja psyykkisten sairauksien historiasta, kuinka tylsä mä oon?) ja mietin onko tuolla niinkin turhalla (mutta kiinnostavalla) tiedolla koskaan käyttöä. Elokuvan alussa tuli Hysteria nimisen elokuvan trailer, suosittelen katsomaan ja klikkaamaan tästä. Vaikutti hauskalta. Noh, samantien turha tieto sanan hysteria alkuperästä pääsi sisukaluistani ulos;

Hysteria tulee Kreikan sanasta hystera, kohtu. Sanan alkuperä puhtaasti naisen synnytyselimiin liittyvän ongelman nimityksenä riittää varoittamaan siitä, että jo sana itsessään heijastaa ikivanhaa ennakkoluuloa naisia kohtaan, mutta todellisuudessa hysterian tarina on paljon monisyisempi kuin puhdas naisviha. Galenoksen käsityksen mukaan hysteria vaivasi naimattomia ja leskeksi jääneitä naisia, jotka jäivät paitsi sukupuoliyhdynnästä, mutta kyseessä ei ollut hulluus, koska siihen ei välttämättä liittynyt psyykkisiä ongelmia. Antiikin lääkärit tiesivät hyvin, että epileptiset ja hysteeriset kohtaukset saattoivat näyttää samanlaisilta, ja pitivät niiden erottamista toisistaan hyvin tärkeänä. Ne kuitenin sekoitetaam toisiinsa vielä tänäkin päivänä. 1400-luvulla elänyt lääkäri Antonius Guainerius uskoi kohdusta nousevien höyryjen aiheuttavan hysteriaa, ja hänen mukaansa hysterian erotti epilepsiasta se, että hysteerikko saattoi muistaa kaiken mitä kohtauksen aikana oli tapahtunut.

Onko teillä ollut hysteerisiä kohtauksia? :)

Olet jo perillä

Kuukauden tauko. Näin hyvin jatkui tämä aktiivinen blogin päivittäminen. Se on ehkä ymmärrettävää.

Liikuin reilun kuukauden vähintään joka toinen päivä. Voi vitsi oli hyvä olo! Nyt tuli nämä räntäsateet ja loskakelit ja kuuluisat selitykset siitä että ulkoilu ei huvita. Sanotaanko näin, että huvittaisipa hyvinkin, mikäli kengät eivät kastuisi heti kun astuu ovesta ulos.

Aikalailla viimeisen blogipäivityksen jälkeen aloin katsomaan Big Brotheria. Oikeastaan katsoin sitä ainoastaan koska kiinnostuin yhdestä hahmosta; uskovaisesta Sebastianista joka ei juo, polta, eikä harrasta esiaviollista seksiä ja paasaa jumalasta. Itse en usko mihinkään ja ehkä talon asukkaana metrin päästä kuunnellut ajoittain jopa paatokselliset saarnat olisivat alkaneet ärsyttämään. Mutta ohjelmien kautta ei. Syy miksi kirjoitan tästä on tämän tv-hahmon asenne. Voi että ihailen suuresti kuinka positiivinen voi ihminen olla. Oli kiva katsoa, kun toinen innostuu pienimmistäkin asioista niin paljon että suurinpiirtein sekoaa. Hyppii ja huutaa. Siitä tuli hyvä mieli. Tämä oli täysin uusi kokemus, sillä kyseinen formaatti ei ole minua koskaan kiinnostanut (enkä usko kiinnostavan jatkossakaan), mutta tämän henkilön tunnereaktiot ja asenne toi jollain kummallisella tavalla hyvää mieltä itselleni.

Olen lukenut Jon-Kabat Zinin teosta olet jo perillä. Suosittelen suuresti, ihan jokaiselle. Kirjassa käsitellä läsnäolon taitoa, sitä miten kehittyisi olemaan tässä ja nyt. Faktahan on että meillä on jatkuvasti ärsykkeitä ympärillä, ajatukset harhailevat. Netti, kännykkä, tv, suunnitelmat illaksi, huomiseksi, ensi viikoksi, tämän ajan ihana multitasking meininki. Olen huomannut itsessäni ja lukuisissa muissa ihmisissä tämän meiningin. Jos olen kaupassa - ajatukseni ovat muualla. Juttelen ystäväni kanssa - selaan samalla Facebookkia. Olen töissä - mietin viikonloppua. Itse tähän - kutsuttakoon sitä vaikka levottomuudeksi - tympääntyneenä kiinnostuin meditoinnista. Olet jo perillä on kyllä tarjonnut loistavan alun, kiinnostavia ajatuksia ja näkökulmia läsnäolon taitoon liittyen.

Elämä on nyt, ei huomenna, viikon päästä. Menneeseen ei voi vaikuttaa ja se mitä tapahtuu nyt, vaikuttaa siihen mitä tapahtuu seuraavaksi.

Kirja heittää kysymyksiä, on haastanut minut ajattelemaan elämääni. Nyt voi olla elämän paras hetki, jos on, niin mitä se merkitsee sinulle, kirja kysyi. Aluksi mietin että onpa surullista jos nyt olisi elämäni paras hetki; yksin kotono illalla lukemassa jotain kirjaa, joka opettaa olemaan läsnä. Toinen ajatus oli, että miksi ei nyt olisi elämäni parasta aikaa? Molemmat vanhempani elävät, minulla on paljon ystäviä ja heillä on kaikki hyvin. Olen suurinpiirtein terve. Minulla on sänky, vuokra on maksettuna ja kynttiläkin palaa. Eipä hullummin.

Tuo on huono esimerkki kirjasta. Tekijä on jonkun jenkkiläisen yliopistollisen sairaalan stressiklinikan perustaja ja johtaja, kirja ei ole sidoksissa mihinkään uskontoon, eikä neuvo että "elä näin ja näin". Nyt väsyttää liikaa etsiäkseni sieltä jonkun sopevan sitaatin joten tämän, ei niin selkeän, postauksen päätteeksi toivotan vain hyvää yötä!

En tiennyt että osaan tanssia

Olin eilen pitkällä kävelyllä. Tuli niin hyvä olo, että lähdin kävelylle tänäänkin aamulla. - Liikunta on hyvästä ja tekee hyvää myös mielelle tyyliset lätinät ovat mielestäni aina tuntuneet jotenkin tekopyhältä. Mutta tottahan se on, että siinä tulee hyvä olo itsestä. Ihanaa että syksy on jatkunut näin pitkälle ja vieläkin on lämmin! Loskassa on huomattavasti tympeämpää tallustella, jatkuisipa tämä sää ikuisuuden. Kunnes taas on kevät.